Koti on yksi tärkeimpiä ihmisen identiteetin rakentumisen paikkoja. Koti viittaa turvallisuuteen, lämpöön, rauhaan ja yksityisyyteen. Kotona voi vaalia menneisyyden muistoja ja laatia tulevaisuuden suunnitelmia. Se on paikka, jossa ihminen kokee olevansa oma itsensä.
Entä sitten kun tämä kaikki menetetään?
Menetyksen tunteita
Näin tapahtui nuorelle taideopiskelijalle, Mona Hatoumille, kun hän ei voinut enää palata turistimatkaltaan Lontoosta kotiinsa Beirutiin vuonna 1975. Libanonissa puhjennut sisällissota sulki lentokentät ja teki mahdottomaksi palata turvallisesti kotimaahan. Vasta vuonna 1981 Hatoum tapasi jälleen vanhempansa lyhyellä vierailullaan Beirutissa. Viisitoista vuotta kestänyt sisällissota loppui vuonna 1990.
Kiasmassa esillä olevassa Mona Hatoumin näyttelyssä menetyksen tunteita kuvaa erityisen koskettavasti taiteilijan teos Measures of Distance (Etäisyyden mitat) vuodelta 1988. Videon rakeiset kuvat näyttävät taiteilijan äidin alastoman vartalon suihkussa perheen kotona Beirutissa. Kuvien päällä kulkee arabiankielinen teksti, joka on peräisin äidin kirjeistä tyttärelleen. Kuinka viiltävältä tuntuukaan äidin huoli tyttärestään ja ikävä, jonka hänen poissaolonsa jättää jälkeensä:
”Rakas Monani, silmäteräni, Miten kaipaankaan sinua ja kauniita kasvojasi, jotka tuovat valoa päiviini. Kun olit täällä, koko talo heräsi eloon läsnäolostasi. Nyt tuntuu siltä kuin talo olisi menettänyt sielunsa. Kunpa tämä pirun sota loppuisi pian, jotta sinä ja sisaresi voisitte palata. Voisimme olla yhdessä jälleen, kuten vanhoina hyvinä päivinä.” (Suomennettu katkelma Hatoumin videolla lukemasta kirjeestä, käännös Taru Karonen.)
Kun koti uhkaa
Mona Hatoum nostaa useissa teoksissaan naisten alueen – kodin ja sen esineistön – teostensa keskiöön ja puhuu tavallisten arkiesineitten kautta maailman tilasta ravistelevalla tavalla.
Kodin pitäisi olla paikka, jossa voi tuntea turvaa, lämpöä ja rakkautta. Valitettavan usein se muuttuu kuitenkin vaaralliseksi vankilaksi. Useiden tutkimusten mukaan etupäässä naisiin ja lapsiin kohdistuva kotiväkivalta tappaa vuosittain moninkertaisen määrän ihmisiä sotiin verrattuna. Jokaista taistelukentällä kuollutta kohden noin yhdeksän henkeä kuolee ihmisten välisissä riidoissa. Miljoonia lapsia joutuu kotonaan väkivallan kohteeksi.
Turvallisuuden sijaan koti voikin olla väkivallan ja pelon paikka.
Hatoumille on tyypillistä käyttää mittakaavaa, joka suistaa asiat raiteiltaan. Grater Divide -teoksen muoto pohjautuu viktoriaaniseen, taitettavaan juustoraastimeen. Tilaa jakavaksi sermiksi suurennettuna raastinrauta luo väkivaltaisen mielikuvan erottamisesta, repimisestä ja raastamisesta. Arkinen esine muuttuu metaforaksi eri kansalaisuuksia ja naapureita repivistä raja-aidoista.
Teosten lähtökohdat ovat viattomissa kodin esineissä, mutta kasvattamalla ne ihmisen mittoihin Hatoum luo niistä pahaenteisiä veistoksia. Tavalliseen tuntuu kätkeytyvän jotain huolestuttavaa.
Myös vihannesraastimelta muotonsa lainannut Daybed, 2008, näyttää kauempaa tarkasteltuna mykältä veistokselta. Lähituntumassa se paljastaakin pintansa aggressiiviset väkäset. Pehmeä sänky ja siihen liittyvät assosiaatiot, lepo, yksityisyys ja mukavuus väistyvät, kun muodollisesti yksinkertainen teos tuokin esiin asioita, jotka yhdistyvät tuskaan, epämukavuuteen, kidutukseen ja hyväksikäyttöön.
Toisenlaista, haurauteen ja haavoittuvuuteen liittyvää materiaalisuutta edustaa teos Silence, 1994 (Hiljaisuus), jossa lapsen pinnasänky on valmistettu lasisesta laboratorioputkesta. Herkkä materiaali muuttaa turvallisen paikan vaaralliseksi ja särkyväksi muistuttaen samalla ihmiskehon hauraudesta.
Home, 1999 yhdistää pöydällä sijaitsevat keittiön tarve-esineet – sihdit, läviköt, raastinraudat, vatkaimet – toisiinsa sähköjohdolla, johon on siellä täällä kiinnitetty syttyviä ja himmeneviä hehkulamppuja. Sähkövirran rasahteleva ja särisevä ääni luo installaatioon uhkaavaa tunnelmaa. Kokonaisuutta rajaavat teräsvaijerit, jotka estävät tehokkaasti pöydän äärelle pääsyn. Ne eristävät tutun ja turvallisen keittiönäkymän uhkaavaan, turvallisuuden poissulkevaan maailmaan.
Lumoava estetiikka
Vakavista aiheistaan huolimatta Hatoumin teokset ovat helposti lähestyttäviä. Ne koskettavat tuttuudellaan ja arkisuudellaan. Toisaalta niiden esteettinen kauneus ja herkkyys lumoavat katsojan. Hatoumin taidetta voi luonnehtia kirjallisuudesta lainatulla termillä ”écriture féminine”, naiskirjoitus. Tämän kaltainen ilmaisu tulee ihmistä lähelle, se koskettaa ja on samalla sekä haurasta ja herkkää että teräksen lujaa.
Mona Hatoumin näyttely Kiasmassa 26.2.2017 saakka
