Ragnar Kjartanssonin The Visitors -teos Kiasmassa. Kuva: Petri Virtanen / Kansallisgalleria.

The Visitors on teos, joka liikuttaa

Ars Fennica -voittaja Ragnar Kjartanssonin The Visitors -teos on on luovuuden, yhteisöllisyyden ja ystävyyden juhlaa. Kiasman viidennen kerroksen pimeydessä 64 minuuttia kuluu siivillä: ihmetellen, kuunnellen, hymyillen ja laulun sanoja tapaillen.

Konsertti, kokeellinen elokuva, videoinstallaatio ja performanssi, kaikki samassa runsaan tunnin paketissa, joka on kuvattu New Yorkin liepeillä sijaitsevassa Rokebyn kartanossa. Ragnar Kjartanssonin The Visitors -teoksessa pääsemme yhdeksän valtavan videoseinän kautta kierrokselle huoneisiin, joiden sisustus huokuu menneen ajan nostalgiaa ja vauraamman väen elämäntyyliä. Kukin videoista on kuin kurkistus luonnollisen kokoiseen antiikkinukkekotiin, jonka islantilaiset muusikot ovat vallanneet. Taiteilija itse kuvailee videoitaan eläviksi maalauksiksi.

Teos liikuttaa fyysisesti, sillä kuvien välillä on liikuttava kun haluan tarkastella yksityiskohtia ja välillä etsiä sopivaa paikkaa suuremman kokonaisuuden hahmottamiseksi. Teoksen katsomiseen ja kokemiseen ei ole kuitenkaan yhtä oikeaa reittiä tai reseptiä. Kuvat ja äänet luovat ympärilleen reaaliaikaa hitaamman tunnelman, kun muusikot uppotuvat improvisaatioihinsa. Aika ajoin joku heistä intoutuu hetkeksi sooloilemaan muita äänekkäämmin. Kokonaisuuden yhteen punovana voimana toimii raukean alavireinen musiikki, joka liikuttaa tunteita. Sillä, että kuuntelee pitkään melankolista musiikkia, on muuten todettu olevan positiivisia vaikutuksia ihmismielelle.

Kukin muusikoista on äänitetty erikseen. Lähellä muusikkoa kuulet juuri hänen soittonsa, keskellä tilaa kokemus on erilainen. Kuva: Petri Virtanen / Kansallisgalleria.

Rapistuva arvorakennus tarjoaa sopivat puitteet Kjartanssonin teatraalisuuteen taipuville visioille. Jo vuosia sitten hän toteutti performanssin samoissa Hudson-joen rantamaisemissa, tuolloin ulkoilmamaalarin roolissa. Nyt hän esiintyy videolla yhtenä muusikoista, joka on muista poiketen päätynyt soittamaan kitaraansa kylpyammeessa makoillen.

Vaikka The Visitors -teoksen ääniraita perustuu saman laulun toistoon, sen koreografiassa on selkeä alku ja loppu. Alkulämmittelynä viritellään soittimia ja huudellaan ohjeita huoneesta toiseen. Elokuvallisessa loppukohtauksessa soittajat kokoontuvat yhteen flyygelin ääreen, avaavat pullon kuohuvaa ja kirmaavat ulos luontoon kohti laskevaa aurinkoa. Viikon kestäneiden harjoitusten jälkeen kaikki olivatkin helpottuneita ja onnellisia siitä, että kuvaukset saatiin valmiiksi. Vieraiden oli aika lähteä.

Ragnar Kjartanssonin The Visitors -näyttely Kiasman 5. kerroksessa 11.10.2019 – 2.2.2020.

Kirjoittaja:Jari-Pekka Vanhala

Amanuenssi

Sinua voisi kiinnostaa myös

Kaikki uutiset ja blogit