Ragnar Kjartanssonin The Visitors -videoinstallaation parina Kiasmassa on esillä hänen varhaisempi teoksensa Scandinavian Pain. Siinä minimalistinen neonvaloteksti hohtaa punaista valoaan myös ulkotilaan – sitä intensiivisemmin mitä pimeämpi ulkona on.
”There’s something so sad about Scandinavia. It’s this ideal part of the world, but it’s just so black… It’s Sad-anavia you know. That’s why I’m a big fan of it.”
– Ragnar Kjartansson
Skandinaavinen tuska viittaa myyttiin pitkätalvisen pohjolan asukkaille ominaisesta synkkämielisyydestä. Etenkin menneen ajan miestaiteilijoiden kerrotaan kärsineen siitä mestariteoksia luodessaan ja niitä – sekä elämää yleensä – pohtiessaan. Tätä nykyä siitä voisi käyttää trendikkäämpää termiä Nordic noir, kansainvälistä mainetta niittäneiden valottomien pohjoismaisten rikosfilmien mukaan.
Kun teos oli ensi kertaa esillä Norjassa vuonna 2006 valoteksti oli sijoitettu ulos, ladon katon harjalle. Rakennuksen sisällä Kjartansson piti viikon mittaisen performanssin, jossa hän esitti luomisen tuskaa kärsivää miestaiteilijaa, esikuvinaan mm. Edvard Munch ja August Strindberg.
Islantilaiset ovat Kjartanssonin mielestä skandinaaveja kevytmielisempiä: he eivät tunne niin syvää olemisen tuskaa, eikä saarivaltion taiteilijoilla ole taakkanaan Munchin tai Henrik Ibsenin kaltaisia raskaita esikuvia. Mihinkähän melankolian kategoriaan me suomalaiset mahdamme kuulua – skandinaavejahan emme ole?
The Visitors -videoteoksen ryhmämusisointi toimii vastalääkkeenä Scandinavian Pain -teoksen elämäntuskalle. Se nostaa esiin yhdessä olemisen ja yhdessä tekemisen inhimillisen ilon sekä melankolisen musiikin tarjoaman lohdun. Tähän, kohti valoa kulkevaan joukkoon pääsee myös teoksen katsoja liittymään.
PS. Häivähdyksen ”skandinaavista tuskaa” voi kokea myös norjalaisen Torbjørn Rødlandin psykologisesti latautuneissa – vaikkakin Kalifornian valoa huokuvissa – valokuvissa, joita on esillä Kiasman 4. kerroksessa.
Ragnar Kjartansonin The Visitors -näyttely on esillä Kiasmassa 2.2.2020 saakka.
