”Tiedän, että tulee epämukavaa, ja siihen pyrin.”
Pilvi Takala, sinut tunnetaan teoksista, joissa soluttaudut yhteisöihin ja esiinnyt peiteroolissa. Mikä soluttautumisessa kiehtoo?
Ennalta-arvaamattomuus. Kun on poissa omasta arjesta ja ympäristöstä, tapahtuu aina jotain uutta. Työskentelyni ydin on se, että olen mukana tilanteissa. Niissä voi oppia paljon.
Miten olet päätynyt tähän työtapaan?
Minulla on tarve ja kiinnostus tarkkailla ihmisten käytöstä. Urani alkuaikoina tein teoksia julkisemmissa paikoissa, esimerkiksi kauppakeskuksissa tai raitiovaunussa. The Trainee -teos oli käännekohta: minulle tarjottiin tilaisuutta mennä yhteisöön, johon ei voi noin vain kävellä sisään.
Esiinnyin Deloitten toimistossa markkinointiharjoittelijana, joka harjoittelun loppua kohti alkoi käyttäytyä oudosti. Se oli minulle tärkeä teos. Suljetussa yhteisössä työskennellessä panokset ovat suuremmat kuin julkisella paikalla, mutta tilanne on myös mielenkiintoisempi.
Hakeudut teoksissasi tilanteisiin, joissa olet outo etkä luultavasti kovin suosittu. Miksi haluat epämukavuusalueelle, ja miten kehtaat?
Minua kiinnostaa niin paljon nähdä, mitä tapahtuu. Minulla on etukäteen veikkauksia siitä, mitä seuraa, kun menen yhteisöön ja toimin siellä normien vastaisesti. Tiedän, että tulee epämukavaa, ja siihen pyrin. Mutta en voi tietää, miten ihmiset yrittävät ratkaista epämukavan tilanteen.
Vaikka en tavallaan ole yhteisöissä omana itsenäni, kyllä minussa herää tunteita, kuten kenessä tahansa. Jos tulee epämiellyttäviä tunteita, se on hyvä. Menen niitä kohti. Jatkan etukäteen suunnittelemaani linjaa ja yritän tutkia tunteita informaationa. Harjoittelemalla kasvaa se kynnys, minkä määrän epämukavuutta voi kestää niin, että voi vielä analysoida tilannetta.
Mikä on yllättävin kohtaamasi reaktio?
The Stroker -teoksessa menin Second Home -nimiseen yhteisölliseen työtilaan Lontoossa. Esitin hyvinvointiyrittäjää, joka huomioi ihmisiä ystävällisellä kosketuksella.
Suurin yllätys oli, miten vaikea ihmisten oli sanoa, etteivät he halua, että heitä kosketetaan. Kukaan ei sanonut sitä minulle suoraan. Työyhteisön vastaanottoon esitettiin toive, etten koskettelisi. Sitä perusteltiin ihoallergialla. Ihmiset viestivät epämukavuudesta vain kehonkielellään.
Yksi yhteisön jäsen tiivisti tunnelman hyvin: ”Emme tiedä, miksi se tuntuu oudolta. Niin ei pitäisi ajatella.”
Miten valmistaudut?
Valmistaudun mielikuvaharjoittelulla. Aluksi tarkkailen yhteisöä ja kuvittelen, miten ihmiset saattaisivat reagoida. Yritän valita teon, joka ei ole liian röyhkeä ja vastenmielinen vaan sellainen, että se käynnistää neuvottelun yhteisön kirjoittamattomista säännöistä.
Yksi keino valmistautua on myös roolihahmon luominen. Minulla ei ole käsikirjoitusta, mutta minulla on hahmo, jolla on jokin syy käytökseensä. Se auttaa toimimaan johdonmukaisesti ja vastaamaan ihmisten kysymyksiin. Esimerkiksi The Trainee -teoksen harjoittelijan outo käytös liittyi siihen, että hän teki ajatustyötä. Saatoin kertoa siitä kysyjille, olipa se heistä hyvä selitys tai ei.
Pilvi Takalan näyttely Toinen vuoro Kiasmassa 17.2.2019 saakka.
