“Kun tein tätä teosta, päällimmäisenä ajatuksena oli kyvyttömyys ymmärtää suuria ihmismääriä”, kertoo taiteilija Maaria Wirkkala teoksestaan Found a Mental Connection 2.
Installaatio valmistui vuonna 1998. Uutisissa kerrottiin, kuinka satoja kuoli ja tuhannet olivat joutuneet jättämään kotinsa. Kerrottiin myös joukkohaudoista, joista löytyi satoja ihmisiä. “Koetin jäsentää, aivan kuten lapset jäsentävät asioita leikkimällä, kuinka paljon on paljon. Ihmismäärät muodostuvat kuitenkin yksilöistä.”

Wirkkala toteaa, että teos nyt täsmälleen yhtä ajankohtainen, kuin sen valmistuessa. “Ihmiset ovat tällä hetkellä järkyttyneitä uutiskuvista. Haluaisimme nopeasti kääntää seuraavan sivun. Vaarana on välinpitämättömyys.”
Found a Mental Connection 2 muodostuu kahdeksan metrin mittaisesta “leijailevasta” sillasta, jonka päätyihin on asetettu pyhät kirjat: koraani ja raamattu. “Ne ovat kuin kaksi kalliota tai kaksi saarta”, sanoo Wirkkala. Teoksen tapahtumat keskittyvät kuitenkin sillalle. Sen päälle on koottu suuri määrä eri kokoisia lelueläimiä. Sellaisia, joita voi löytää mistä tahansa lelukorista.
Haluaisimme nopeasti kääntää seuraavan sivun. Vaarana on välinpitämättömyys.
Kun eläinhahmojen virtaa alkaa tarkastella tarkemmin, huomaa, että ne muodostavat eräänlaisia kohtauksia. “Kun katsot teosta ja viipaloit siltaa, näet päivän uutiset. Siinä on otsikko, jonka ohi haluat nopeasti mennä. On pyrkimys neuvotteluun, vaatimuksiin, jalkoihin jäävät, välinpitämättömyyttä ja väkivalta”, kuvailee taiteilija. Balkanin sota, Afganistan, Tsetsenia, Irak, Syyria, Afrikan lukuisat konfliktit ja nyt Ukraina: “Päivän uutiset yhä uudelleen.”

“Tapahtumat lähtevät liikkeelle teoksen eri päistä, eivätkä kohtaa vaan kulkevat toistensa ohi.” Seeprat taiteilija on asetellut kirjoista katsottuna ensin, ne ovat mustavalkoisia ja muistuttavat sanoja. Valkomustaraidallinen kavioeläin on taiteilijalle jollakin tapaa myös “oma minä”.
Sillan alle on asetettu pieni kirahvi, joka seisoo museon lattialla yksin pitkillä, hennoilla jaloillaan. Sen näkökulmasta tapahtumat kauempana ovat vain varjokuvia. Taiteilijan mukaan yksinäinen eläin kuvastaa yritystä ymmärtää etäällä tapahtuvaa.

Sanat ovat Wirkkalalle tärkeitä ja tämänkin teoksen nimen voi lukea kahdella tapaa: Found a Mental Connection tai ilman välejä Fundamental Connection. Nimestä voi löytää sekä pyrkimyksen yhteyteen että fundamentalismiin. Yhteyden saavuttaminen on taiteilijan mukaan harvinaista, ja täydellistä kommunikaatiota voi vain tavoitella.
Found a Mental Connection 2
Maaria Wirkkalan teos Found a Mental Connection 2 on osa Wihurin säätiön kokoelmaan ja esillä Wihurin säätiön teoksia esittelevässä näyttelyssä. Teos oli esillä Venetsian biennaalissa vuonna 2002. Teos liittyy teossarjaa Found a Mental Connection, joista ensimmäinen oli valoteos saarella Aasian ja Euroopan välissä Istanbulin biennaalissa vuonna 1997. Found a Mental Connection 3 on tehty Japaniin kaukaiseen Yomogihiran kylään. Kiasmassa esillä olevan teoksen toinen versio on esillä Istanbulissa.
Kompassissa pohjoinen – Teoksia Wihurin rahaston kokoelmasta 7.10.2022–2.4.2023
Tutustu näyttelyyn