Marja Ahti, Jenny Kalliokulju, Essi Kausalainen: Thousand Times Yes. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Kokeellinen kamariooppera seikkailee ymmärryksen ja hämmennyksen välimaastossa

Thousand Times Yes kertoo toveruudesta ja rinnakkaiselosta. ARS22-suurnäyttelyn liveohjelmistoon kuuluva teos tutkii filosofisella ja runollisella otteella mihin kehon, kommunikaation ja kielen rajat piirtyvät sekä millaisia kykyjä niillä on.

Esitys on ollut käynnissä jo tovin, kun portaita astelee alas päähenkilö G. Hän on matkalla pesemään pyykkiä, kuin kuka tahansa meistä. Hän päätyy keskelle erikoista asetelmaa.

G:n määränpää ei yllätä, sillä lavalla on keskustellut kanssamme jo tovin pyykinpesukone. Se on onnistunut vangitsemaan katsojan laulullaan ja hitaalla linkouksenomaisella liikkeellään.

Lavalla nähdään erilaisia eliöitä mikrobeista kaasuihin ja mineraaleihin. Nähdään lavalla eräs matokin. Tämä virraksi kutsuttu eliöiden joukko jättää jälkeensä yhteistä liikettä, valonsäteitä ja ääniä. Se sitoo esityksen osat yhteen. Orkesterin soittajat sulautuvat niin ikään osaksi tätä massaa. Eliöiden joukko kaapumaisissa asuissa ilmentää jotakin soljuvaa ja määrittelemätöntä.

Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Runomuotoinen puhe muuttuu esityksen aikana päähenkilön komeaksi lauluksi melkein huomaamatta. Päähenkilö G on varustettu kyvyllä kommunikoida erilaisten kehojen ja olentojen kanssa. Hän ei aluksi ymmärrä omaa kykyään, ja se aiheuttaa hämmennystä muissakin hahmoissa.

“Hän kuulee meidät kaikki, mutta hän ei halua kuunnella!”

Kun saman lajin edustajillakin voi olla vaikeuksia ymmärtää toisiaan, ei tämä yllätä. Esityksessä kun keskustelevat toistensa kanssa kaikki elottoman ja elollisen väliltä, sekaisin menneisyydestä ja nykyhetkestä. Eri maailmat kirjaimellisesti kohtaavat, kun arkiseen pesulaympäristöön saadaan puhelu muinaiselta eliöltä.

Kun päähenkilö G tajuaa kykynsä kuulla ja ymmärtää enemmän kuin muut ihmisolennot, seuraa välittömästi hämmennys ja pelko. Tältäkö tuntuu nähdä maailma yhtäkkiä toisin silmin? Hänen käsityksensä maailmasta avartuu sekunneissa ja aiemmin irralliset oliot ovatkin yhtäkkiä yhtä ja samaa. Kyky näyttäytyy ei-toivottuna ja raskaanakin.

”Samanlainen, mutta erilainen.”

Välillä seisahtunutta lava-asetelmaa koristaa vain pieni käsien liike, joka tavoittelee kenties kadotettua yhteyttä toiseen. Tämä muistuttaa meidän kehollisuudestamme. Joskus keho tietoisuutemme jatkeena riittää kommunikaatiovälineeksi.

Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Oopperateoksen aikana liikutaan kaikkialla ymmärryksen ja hämmennyksen välimaastossa, ja reilu tunti hujahtaa huomaamatta. Teos yllättää runon kauneudella, oopperalaulun koreudella, mutta maanläheisellä karuudellaan.

Katsojan rooli tuntuu tässä kommunikaation ja eri todellisuuksien viidakossa turvalliselta. Lopuksi päädyn vain ihmettelemään, mitä kaikkea kokeellinen ooppera voikaan pitää sisällään.

Elsa Mäklin
Vapaa kirjoittaja

Tekstin sitaatit ovat vapaasti käännettyjä. Teos on englanninkielinen.

Lue lisää esityksestä ja osta liput

Thousand Times Yes -kamariooppera on osa ARS22-näyttelyn runsasta live-ohjelmistoa. ARS22-näyttely on esillä Kiasmassa 8.4.–16.10.2022.

Lue lisää ARS22-näyttelystä