Elina Juopperin teoksessa pohjoinen maisema kohtaa barokki­arkkitehtuurin

Elina Juopperin teoksessa Châteaux de Vaux-le-Vicomte parterre dessiné (Pirunkurussa) ihminen katsoo pohjoista maisemaa. Horisontissa avautuu Yllästunturin siluetti, sen edessä karun kivinen tunturirotko, Pirunkuru.

Koskematon erämaa rinnastuu hyvin toisenlaiseen maisemaan: sen edessä seisovan hahmon hiuksiin on leikattu kuvio Vaux-le-Vicomten muotopuutarhasta. Vaux-le-Vicomte on Aurinkokuninkaan hallintokaudella rakennettu linna, joka edustaa mahtipontista barokkiarkkitehtuuria. Puutarhan kurinalaisesti leikatut geometriset kuviot kertovat omanlaistaan tarinaa ja alleviivaavat valtaa ja järjestystä. On kuin ne sanoisivat: ihminen hallitsee kaikkea, myös luontoa.

Ajatukset vaeltavat erilaisiin luontosuhteisiin. Mitä luonto kullekin merkitsee – onko se elämänvoiman lähde, kunnioituksen kohde tai resurssivarasto? Millä tavoin muokkaamme elettyä ympäristöämme, millaisia jälkiä jätämme siihen?

Rinnakkain on kaksi aikaperspektiiviä. Jääkautinen kivikko on muodostunut hitaasti itsekseen, kun taas kuninkaalliset istutukset vaativat jatkuvaa ylläpitoa. Toinen maisema on ikiaikainen, toinen katoavainen.

Teoksessa on läsnä elementtejä sekä Suomesta että Ranskasta. Juopperi syntyi Kolarissa, varttui toisella murrealueella Raahessa, opiskeli Pariisissa ja palasi 17 Ranskan vuoden jälkeen Suomeen pääkaupunkiseudulle. Matkustaessa kohtaa erilaisia tapoja elää ja puhua. Kannamme kulttuuria mukanamme ja katsomme maailmaa kielen läpi. Kieli, tai vain murre, voi yhdistää ja erottaa.

Kuvaa katsoessa voi pohtia, millaisia kohtaamisia siinä tapahtuu. Siinä voi nähdä kotiinpalaajan, joka tuo matkassaan aineksia toisesta kulttuuriympäristöstä ja toisesta historiallisesta hetkestä. Siinä voi nähdä hierarkioita, konfliktin tai harmonisen kohtaamisen. Onko ihminen osa luontoa vai sen hallitsija? Miten kulttuurien käy: törmäytetäänkö ne toisiinsa, sulautuvatko ne yhteen, vai syntyykö ehkä jotakin uutta?

Teksti: Elina Pekkilä, Kokoelma-assistentti