Maata vallataan väkivalloin, rajataan aidoin ja muurein, myydään ja ostetaan. Se tarjoaa ihmiselle polttopuut, juomaveden, kasvit, lääkeyrtit, karjan laitumet ja monet rakennusaineet. Maa kätkee poveensa myös esi-isät, joiden läsnäoloa arkielämässä pidetään selviönä monissa kulttuureissa.
Eteläafrikkalainen taiteilija Dineo Seshee Raisibe Bopape on jo pitkään pohtinut ihmisen suhdetta maahan ja käyttänyt teoksissaan päämateriaalina maa-ainesta – savea, multaa, hiekkaa – kuin muovattavana äiti maan kehona. Hän on kirjoittanut siitä, miten joissakin Afrikan mantereen kielissä synonyymi sanalle koti korostaa ihmisen kuulumista luontoon: joruban kielessä koti tarkoittaa myös maata, sepediksi tuulta, wolofiksi vettä ja gaksi tulta.
Kiasman näyttelyssä on sarja erikokoisia ja -muotoisia savirakennelmia: aitauksia, kupoli ja kaaria. Joihinkin niistä voi astua sisään, yhdessä voi istahtaa omassa rauhassa tuolille. Rakennelmat tuovat mieleen pyöreät eteläafrikkalaiset rondavel-rakennukset, mutta myös monet muut perinteisen rakentamisen muodot, aina pohjoisten kansojen igluista lähtien. Niille on yhteistä luonnonmateriaalien käyttö ja siitä määräytyvät muodot. Savirakentaminen on ikivanha menetelmä, jolle on taas aivan uutta ekologista tilausta.
Bopape painottaa kulttuurien perimmäistä samankaltaisuutta eri leveyspiireillä. Heti ensi näkemältä ei ehkä uskokaan, että Kiasman näyttely rakentuu läheltä hankituista tai paikallisista materiaaleista. Niistä muodostuu kokonainen kylä lemmikkiketoineen. Kukkia on maalattu savella, valettu muoteilla ja muotoiltu ledivaloista.
Bopapen luoma savensävyinen maisema korostaa horisontaalisuutta, painovoimaa ja vankkaa maaperää. Kuin salaisen rituaalin jäljiltä siellä täällä on aseteltuna nokare hiiltä, tuhkaa, yrttejä, lehtikultaa, sulkia, pieniä eläinhahmoja, joutsenten kuvia – ne vain pitää löytää. Ja mihin muuhun Bopape kutsuukaan kuin viipyilemään moniaistisessa, tuoksuvassa ympäristössä, joka muuttuu valoisasta päivästä pinkinhohtoiseksi yöksi.
Katsojasta tulee aktiivinen osallistuja ja toivottu vieras tässä maisemassa, jossa voi kulkea omia reittejään ja tehdä matkan varrella löytöjä. Ja, kun on tarkkana, voi kuulla rytmisoittimen rahinaa ja kutsuvaa, kesäisessä suomalaismetsässä syntynyttä laulua lemmikistä, kukasta, joka monissa kielissä on saanut nimen ”älä unohda minua”.
