Samson Kambalu courtesy on the artist

ARS22-teos Hiltusen tasavalta syntyi Helsingissä Sibeliuksen jalanjäljillä

Taiteilija Samson Kambalu nosti Eila Hiltusen ensimmäisen luonnoksen Sibelius-monumentiksi osaksi installaatiotaan. Taiteilija ajattelee luonnoksen olevan monen kolonialismin jälkeisen julkisen monumentin tyylisukulainen kotimanterellaan Afrikassa.

Ylösalaisin käännetty metalliputkiluomus näyttäytyy linnunpesänä, jota kuvassa edestakaisin tikittävä taiteilija lintuemon tavoin hoitaa. Näkymä on Samson Kambalun Sibelius-monumentilla kuvatulta videolta.

Malawilaissyntyinen brittitaiteilija Kambalu vietti elokuussa 2021 Helsingissä muutamia päiviä kuvaamassa performanssivideoitaan ARS22-näyttelyä varten. Taiteilija vieraili ihailemansa säveltäjämestari Sibeliuksen jalanjäljillä muun muassa Järvenpään Ainolassa. Sibeliuksen jäljillä kuvatut lyhytvideot ovat nyt nähtävillä Kiasmassa Kambalun tilateoksessa Hiltusen tasavalta.

Idea kuvitteellisesta tasavallasta monumentteineen ja lippuvariaatioineen sai syntynsä, kun taiteilija huomasi Ainola-opaskirjassa kuvan kuvanveistäjä Eila Hiltusen (1922-2003) hitsaamasta ensimmäisestä ehdotuksesta säveltäjän muistomerkiksi. Se on lopullista teräspitsiversiota pelkistetympi, neljän jalan kannattelema tiiviisti pakattu putkirykelmä.

Kuinka sattuikaan, pienoismalli löytyi Kansallisgallerian kokoelmista. Kambalu yhdisti luonnoksen mielessään tyylisukulaiseksi monille kolonialismin jälkeisille moderneille julkisille monumenteille kotimanterellaan Afrikassa.

Samson Kambalu, Hiltunen Republic, 2022. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.

Hiltusen pienoismalli on vuodelta 1961. Samana vuonna järjestettiin ensimmäinen Ars-näyttely, johon myös Hiltunen osallistui. Nyt, 61 vuotta myöhemmin, hän palaa hetkeksi aikalaistaiteen ytimeen Ars-näyttelyn myötä malawilaisen taiteilijan hänelle omistamassa moniosaisessa installaatiossa.

Viime aikoina Kambalu on joutunut Hiltusen Sibeliuksen lisäksi perehtymään monumenttitaiteen olemukseen voitettuaan brittiläisen Fourth Plinth -veistoskilpailun. Teos, joka koostuu kahdesta pronssisesta mieshahmosta, tullaan toteuttamaan Lontoon Trafalgar Squarelle loppuvuodesta 2022. Samoihin aikoihin, marraskuun lopulla tulee kuluneeksi 100-vuotta Sibelius-monumentin luojan syntymästä. Sattumalta, Kambalu viettää syntymäpäiväänsä myös marraskuussa, päivä Eila Hiltusen jälkeen – kauan eläkööt Hiltusen tasavalta ja sen presidentti Samson!

Lue lisää ARS22-näyttelystä

ARS22 Kiasmassa 8.4.–16.10.2022

Kirjoittaja:Jari-Pekka Vanhala

Amanuenssi

Sinua voisi kiinnostaa myös

Sisältöä ei löytynyt.

Kaikki uutiset ja blogit