D Harding, International Rock Art Red, 2022. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.

ARS22-näyttelyssä kulkee okralla merkitty polku

Australialainen D Harding tuo ARS22-teoksessaan aboriginaalitaiteen pitkät perinteet tähän päivään. Teoksessa käytetty materiaali, luonnonpigmentti okra, on esihistoriallisista ajoista lähtien ollut arvostettu aines ja kauppatavara monissa kulttuureissa.

Tarkkasilmäinen ympärilleen – ja ylös päin – katsoja erottaa Kiasman aulan seinällä kolme sinistä täplää. Niitä voisi äkkiseltään luulla värimallikokeiluiksi tai maalarin telan vahinkosutaisuiksi. Jäljet ovat osa australialaisen taiteilijan D Hardingin hienovaraisesti – jopa hieman kainostellen – museon avaraan aulaan sijoittuvaa tilamaalausta.

D Harding, International Rock Art Red, 2022. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen

Teos merkitsee aulan ramppien alapintoja haalean okran värisinä alueina, osin läpikuultavana kuin akvarelli. Väri on luonnon pigmenttiä, joka on vedellä uutettu neljästä lampaanvillahuovasta. Nekin ovat esillä seinälle ripustettuina, kengurun ja koalan turkin värisinä. Maalatut alueet jatkuvat tummempisävyisinä pohjoispäädyn kaarevan portaikon alapinnoissa, ylöspäin pyrkien.

Väri on neljästä lampaanvillahuovasta uutettua luonnon pigmenttiä. Nekin ovat esillä seinälle ripustettuina, kengurun ja koalan turkin värisinä.

Harding ei toista maalauksissaan tyypillisimpiä aboriginaalitaiteen tyylejä, kuten pienistä pisteistä koostuvaa, hypnoottista pintakuviota. Uusimmissa fragmentaarisissa – jopa keskeneräisiltä vaikuttavissa – teoksissaan hän pyrkii mahdollisimman kauas alkuperäiskansojen taiteen kaupallistetuista stereotypioista ja niiden kirjavista maneereista.

D Harding, International Rock Art Red, 2022. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen
Taiteilija D Harding. Hän edustaa Keski-Queenslandin Bidjara-, Ghungalu- ja Garingbal-kansoja.  Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

Heti Kiasman ARS22-näyttelyn avauduttua huhtikuussa 2022 taiteilija toteutti Pariisissa Palais de Tokyon aulaan seinämaalauksen, jossa oli okralla maalattu suurin tikkukirjaimin: INTERNATIONAL ROCK ART RED. Viimeinenkin puhtaasti maalauksellinen houkutin oli eliminoitu jo käsitetaiteen puolelle pakenevassa, ehkä hieman sarkastisessakin teoksessa.

Myös Kiasman teoksessa on luettavissa pari maalattua sanaa: GORGE ja CANYON. Ne viittaavat Queenslandin tunnettuihin kalliotaiteen luonnongallerioihin sekä Kiasman aulan solamaisesti kanjoniksi kapenevaan rakenteeseen. Hardingin maalauksen voi kokonaisuudessaan hahmottaa karttana tai okralla muistiin hahmotetulla polkuna kohti tulevaa – itse matka alkoi jo tuhansia vuosia sitten.

Lue lisää D Hardingin teoksesta Pariisin Palais de Tokyossa.

ARS22 – Eläviä kohtaamisia on nykytaiteen suurkatselmus, joka tarjoaa paikkoja kohtaamiselle ja vuorovaikutukselle. ARS22 on esillä Kiasmassa 16.10.2022 asti.

Lue lisää ARS22-näyttelystä

Kirjoittaja:Jari-Pekka Vanhala

Amanuenssi

Sinua voisi kiinnostaa myös

Sisältöä ei löytynyt.

Kaikki uutiset ja blogit