Nathaniel Mellors ja Erkka Nissinen tuovat Kiasmaan vuoden 2017 Venetsian biennaalissa Suomea edustaneen ja paljon huomiota herättäneen, räävittömän The Aalto Nativesin. Lisäksi taiteilijat ovat tehneet näyttelyyn uusia teoksia.
The Aalto Natives -videoinstallaatio tarkastelee Suomea. Teos purkaa maan historiaa, kansallisidentiteetin rakennuspalikoita sekä nyky-yhteiskuntaa luovuuden, nörttihuumorin ja pistävän kritiikin avulla. Rauhaan ei jätetä Kalevalan luomismyyttejä, globalisoituneen maailman haasteita tai edes sosiaalidemokratiaa.
Teoksen ytimen muodostavat yliolennot Geb ja Atum. Hahmoja esittävät puhuvat, animatisoidut nuket. Videolla munanmuotoinen Geb ja laatikkopäinen Atum palaavat miljoonia vuosia sitten luomaansa Suomeen. Erityisesti heitä kiinnostaa, millainen sosiaalinen ja kulttuurinen yhteisö Suomeen on kehittynyt.
The Aalto Natives -videon tarina jatkuu Kiasmassa kolmiulotteisessa muodossa: monet videon animoiduista Muppet-tyylisistä nukkehahmoista on tuotu näyttelysaleihin.
Komediallinen kaksikko
Taiteilijakaksikko tutustui toisiinsa vuonna 2007 ollessaan yhtä aikaa taiteilijaresidenssissä Amsterdamissa. The Aalto Natives -teos on Mellorsin ja Nissisen ensimmäinen yhteinen työ. Taiteilijat tunnetaan komediallisista teoksistaan, joissa toisinaan ronskinkin huumorin avulla käsitellään ajankohtaisia kysymyksiä.
Nathaniel Mellors (1974, Doncaster, Iso-Britannia) lähestyy vakavia aiheita hullunkurisen fantasian avulla. Taiteilijan ilmaisu ulottuu videoteoksista veistoksiin, performansseihin, kirjoituksiin ja musiikkiin. Hän asuu Los Angelesissa.
Erkka Nissinen (1975, Jyväskylä, Suomi) tunnetaan tee-se-itse-henkisistä videoteoksistaan ja installaatioistaan. Teoksissaan hän tarkastelee poliittisia ja ajankohtaisia aiheita absurdin huumorin kautta. Nissinen asuu New Yorkissa.
Venetsian biennaali 2017
Joka toinen vuosi järjestettävä Venetsian biennaali on yksi maailman suurimmista taidetapahtumista. Suomen päänäyttämö biennaalissa on Alvar Aallon suunnittelema Aalto-paviljonki. The Aalto Natives -teos sai bienaalissa paljon kansainvälistä huomiota omintakeisella tyylillään ja huumorillaan.
Biennaalissa nähdyn The Aalto Natives -teoksen on tilannut ja tuotanut Frame Contemporary Art Finland, jonka tavoitteena on tehdä suomalaisesta nykytaiteesta yhä näkyvämpää ja kansainvälisempää. Framen yhtenä tehtävänä on tuottaa näyttely Venetsian biennaalin Suomen paviljonkiin.
Suomen paviljongin kuraattorina toimi vuoden 2017 Venetsian biennaalissa Cobra-museon taiteellinen johtaja Xander Karskens.