Näyttelystä
”Kaikki avoimin mielin katsomaan, ja itkeä saa!”
sanoo keräilijä Seppo Fränti taidekokoelmastaan. Helsinkiläinen Seppo Fränti on kerännyt taidetta neljänkymmenen vuoden ajan. Vuonna 2017 hän lahjoitti mittavan kokoelmansa Kiasmalle. Hullu rakkaus -näyttely on sukellus Fräntin kokoelman taiteeseen ja keräilijän intohimoon.
Seppo Fräntin kokoelma keskittyy suomalaiseen nykytaiteeseen, ja sen pääpaino on maalaustaiteessa. Keräilijä on seurannut omaa näkemystään ja luottanut tuntemuksiinsa: taide ei ole Fräntille sijoituskohde vaan rakkaus. Monipuolisesta kokoelmasta löytyy sekä voimakasta tunneilmaisua että hiljaisen minimalistista taidetta.
Taiteen keräilyssä Fräntille ovat tärkeitä myös ihmiset. Hän on luonut henkilökohtaisen yhteyden lähes kaikkiin kokoelmansa taiteilijoihin, ja monista on tullut läheisiä ystäviä. Kokoelmaan kuuluu paljon teoksia nuorilta ja vastavalmistuneilta taiteilijoilta, joiden uraa Fränti on ollut auttamassa alkuun.
Näyttelyssä on esillä yli 200 teosta lahjoituskokoelman noin 650 teoksesta. Lue teoksista Kansallisgallerian sivustolla.
Näyttelyn taiteilijat
- Päivikki Alaräihä
- Enoch Bergsten
- Erik Creutziger
- Jussi Goman
- Alexei Gordin
- Ilari Hautamäki
- Sami Havia
- Terhi Heino
- Karoliina Hellberg
- Petri Hytönen
- Jani Hänninen
- Henna Jula
- Pauliina Kaasalainen
- Jussi Karhunkorva
- Ida Koitila
- Jukka Korkeila
- Teemu Korpela
- Anne Koskinen
- Karri Kuoppala
- Ville Kylätasku
- Heidi Lampenius
- Kalle Leino
- Peetu Liesinen
- Robin Lindqvist
- Liisa Lounila
- Iisa Maaranen
- Heikki Marila
- Olli Marttila
- Elina Merenmies
- Kasper Muttonen
- Teemu Mäenpää
- Lotta Määttänen
- Reima Nevalainen
- Tarmo Paunu
- Tiitus Petäjäniemi
- Olli Piippo
- Ulla Pohjola
- Kyösti Pärkinen
- Jyrki Riekki
- Ray Rummukainen
- Janne Räisänen
- Jarkko Räsänen
- Kim Somervuori
- Tuukka Tammisaari
- Eeva Tiisala
- Tommi Toija
- Samppa Törmälehto
- Henry Wuorila-Stenberg
- Riitta Åkerstedt.
Julkaisu
Näyttelykirja analysoi Fräntin epätavallista kokoelmaa, jossa abstrakti minimalismi ja voimakkaan ekspressiivinen taide kohtaavat.
Julkaisu on saatavana Kiasman museokaupasta.