Ars Fennica 2023

Henni Alftan (s. 1979, Helsinki) kuvaa teoksissaan jokapäiväisiä aiheita – sisätiloja, maisemia, henkilökohtaisia tavaroita ja hahmoja. Harkiten sommitellut lähikuvat haastavat katsojan pohtimaan aiheen lisäksi sitä, mitä maalauksen ulkopuolelle jää. Tuttu ja outous yhdistyvät Alftanin maalauksissa ja ohjaavat havainnoimaan teoksia aktiivisesti; etsimään kuvista jotain, mitä niissä ei välittömästi näy. 

Rajauksen ansiosta Alftanin maalauksissa näkyy niukalti yksityiskohtia, kuten verho, kello tai kirja. Aukot kuten ikkuna tai ovi, heijastavat pinnat, varjot sekä kuvan sisällyttäminen toiseen kuvaan avaavat maalauksiin uusia tiloja.

Tuomas A. Laitinen (s. 1976) työskentelee liikkuvan kuvan, äänen, valon, lasin, kemiallisten ja mikrobiologisten prosessien sekä algoritmien parissa. Työssään hän tarkastelee eri lajien rinnakkaiseloa, ja luo installaatioita ja tilanteita, jotka tuovat esiin kielen, kehon ja aineen yhteyksiä toisiinsa muuttuvissa ekosysteemeissä. Vaikutteita hän on saanut muun muassa tieteiskirjallisuudesta, mytologioista ja ajattelusuuntauksista, joissa hahmotellaan uudenlaista perustaa kestävälle yhteiselolle maapallolla.

Teos Maailma karhun korvassa kutsuu syventymään kuuntelemiseen. Sen äänimaailmat paljastuvat, kun tilassa liikkuu hiljaa kuunnellen. Metalliveistoksiin kiinnitettyjen ultraäänikaiutinten ansiosta äänet vaikuttavat tulevan eri suunnista. Teoksen hahmot ovat myyttisten olentojen tavoin muodoltaan muuntautuvia. Ne viittaavat erilaisiin elämänmuotoihin kuten mustekaloihin, rukoilijasirkkoihin ja ihmistä muistuttaviin olentoihin. Teoksen maailma on jatkuvassa muutoksen tilassa. Teoksessaan Laitinen pyrkii kuvittelemaan, millaista oli elää ennen kuin ihminen alkoi jaotella maailmaa yhä tarkempiin arvottaviin kielellisiin kategorioihin.

Ruotsissa monet kiinalaisravintolat ajautuivat 2010-luvulla maksukyvyttömiksi tai vaihtoivat omistajaa, mukaan lukien Lap-See Lamin (s. 1990, Tukholma) vanhempien ravintola. Taiteilija päätyi taltioimaan näitä tiloja 3D-skannausten avulla, jotta niiden historia säilyisi. Hänen visuaalinen kielensä kumpuaa tästä arkistosta. Lam käyttää esimerkiksi kuvanveistoa ja videota ja purkaa teoksissaan sivumerkityksiä, joita kiinalaisten tuotteiden ulkomaisiin jäljitelmiin liittyy. Teokset tarkastelevat muun muassa Hong Kongin kiinalaisväestön kulttuuria ja sen muutoksia Euroopassa.

Tales of the Altersea -teoksen tarina kertoo vastoinkäymisistä, unelmien tavoittelusta ja vapautumisesta. Tilan lattialle ja seinille heijastetut kuvat muistuttavat perinteistä kiinalaista varjoteatteria. Kuvissa näkyy kansantarujen hahmoja kuten vahvaa tahtoa merkitsevä suuri Da Peng -lintu, joka voi muuntautua kalasta linnuksi ja pimentää siivellään koko taivaan. Lo Ting on puolestaan puoliksi kala, puoliksi ihminen, ja hän edustaa valtaa vastustavaa kapinallisuutta. Teoksessa kaksossiskot uivat kuvitteellisella Altersea-merellä Sea Palace -nimisessä kiinalaisessa ravintolassa. Samanniminen meriteitse Shanghaista Eurooppaan kuljetettu kelluva ravintola toimii nykyisin kummitustalona huvipuistossa Tukholmassa.

Taiteilija ja elokuvantekijä Emilija Škarnulytė (s. 1987, Vilna) on kiinnostunut syvästä ajasta, jolla viitataan erittäin hitaisiin, pitkällä aikavälillä tapahtuviin muutoksiin. Hän käsittelee teoksissaan historiallisen ajanjaksomme ilmeisiä ongelmia, kuten ilmastonmuutosta, ja pyrkii tarkastelemaan niitä kuvitellusta tulevaisuuden arkeologin tai geologin näkökulmasta. Hänen teoksissaan liikutaan usein ekologisesti ainutlaatuisissa paikoissa: Pohjois-Amerikan aavikoilla, Lähi-idän autiomaissa, eurooppalaisissa ydinvoimaloissa, kylmän sodan tukikohdissa ja merten afoottisilla vyöhykkeillä, joihin valo ei yllä. Kamera toimii arkeologisena työkaluna, joka lävistää niin geologisia, ekologisia, poliittisia kuin kosmisia kerroksia.

Näyttelyn teoksessa kuvattu henkilö on taiteilijan liettualainen isoäiti Aldona, joka sokeutui keväällä 1986. Lääkärit arvioivat hänen näköhermojensa tuhoutuneen Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta ympäristöön levinneiden myrkkyjen johdosta. Osa teoksesta on kuvattu Grutas Park -nimisessä teemapuistossa, jonne on kerätty Neuvostoliiton vallan aikaisia kommunismin aatetta ihannoivia patsaita. Installaation yrtit ovat peräisin Aldonan kotiseudulta. Alue sijaitsee Liettuan ja Valkovenäjän rajalla, joka on nykyisin myös puolustusliitto NATOn ja Euroopan unionin raja.

Camille Normentille (s. 1970) aineessa ja ajassa etenevä, kaiken läpäisevä ääniaalto on kuin voima, joka vaikuttaa ruumiiseen, mieleen, kokemuksiin sekä yhteiskuntaan ja historiaan. Norment puhuu työnsä yhteydessä kulttuurisesta psykoakustiikasta, ja kuvailee sen tarkoittavan poliittisten, sosiaalisten ja kulttuuristen ilmiöiden tarkastelua äänen ja musiikin avulla.

Ars Fennica 2023 -näyttelyssä nähtävä installaatio koostuu muodostelmasta arkkitehtonisia istuinrakennelmia sekä tuntoaistiin vaikuttavasta, värähtelevästä ja resonoivasta äänestä. Resonanssi on myötävärähtelyä eli kappaleiden tai kehojen värähtelyä samalla taajuudella. Istuinrakennelmien muoto perustuu fraktaaleihin eli geometrisiin kuvioihin, joissa sama rakenne toistuu aina uudestaan ja uudestaan kuin päättymättömänä luuppina. Taiteilija kutsuu kävijöitä istuutumaan ja osallistumaan teokseen omalla kehollaan ja äänellään.