Kuvaus
Lyömäsoittaja ja äänitaiteilija Tatu Rönkkö vietti viime talven Pohjois-Norjan subarktisilla merenrannoilla ja Kilpisjärvellä keräten ympäristöstä ääniä ja esineitä. Lumesta, jäätyneestä merilevästä, lumiravun ja merisiilien kuorista ja poran teristä syntyi uusia futuristis-arkeologisia soittimia, jotka Kiasma-teatterissa kuultavassa ääniteoksessa johdattavat kuulijan syvälle kuviteltuun aikaan ja paikkaan.
Rönkkö on syventynyt tutkimaan äänen makrotasoa: ”Kun hidastaa ääniä, muuttuu objekti kooltaan suuremmaksi ja aika venyy. Toisin sanoen ihminen muuttuu lilliputiksi… Tämän perspektiivin saaminen on oivaltavaa ja pysäyttävää. Äänten lisäksi sukelsin makrotasolle visuaalisesti Kilpisjärven biologisen aseman mikroskoopeilla ottamillani kuvilla, jotka toimivat sävellysprosessissa inspiraationa”.
Tunnin pituinen äänellisesti kolmiulotteinen ja immersiivinen teos kuunnellaan pimeässä teatterisalissa ilman visuaalisia ärsykkeitä.
Pimeä konsertti
Kiasma-teatteri on järjestänyt vuodesta 2018 lähtien konsertteja, joissa keskitytään pelkästään kuuntelemiseen. Konsertteja on tähän mennessä kuultu seuraavilta artisteilta tai yhtyeiltä: Olavi Louhivuori, Norman Orro (EST), Karina ja Ville Aalto.
Sijainti ja esteettömyys
Kiasma-teatteri sijaitsee Kiasman ensimmäisessä kerroksessa, pääovilta katsottuna rakennuksen vastakkaisessa päädyssä. Kiasma-teatterissa on numeroimaton katsomo. Päällysvaatteet ja isot laukut voi jättää ilmaiseksi Kiasman vaatesäilytykseen.
Kiasma-teatterin katsomon ylätasanteelle on esteetön pääsy. Suosittelemme yhteydenottoa Kiasman infoon etukäteen, jos pyörätuolipaikalle on tarvetta.
Samankaltaisia tapahtumia

Elävää nykytaidetta