Anni Rapinojan Luonnon Garderobiin kuuluu juolukanlehdistä (1) tehty naisten käsilaukku. Kun sen sisälle kurkistaa, näkee yllätyksekseen hirvenpapanoita (2). Samaan teossarjaan kuuluvat pörröiset pajunkissatöppöset (3) herättävät katsojassa lämpimiä tunteita.
Aineksia ei tarvitse lähteä etsimään luontoon vaan niitä voi löytää myös ruokapöydästä. Wolfgang Laibin Maitokivi-teoksessa on käytetty maitoa (4). Harras tunnelma syntyy joka aamuisesta rituaalista. Maito kaadetaan marmorialustan päälle. Pintajännite saa maidon pysymään paikallaan.
Kaarina Kaikkosen Äidin kenkäparista meitä tuijottaa puolestaan ihan oikea silakan (5) pää.
Kiasman kokoelmanäyttelyssä syntyy mielenkiintoisia ”keitoksia” muun muassa norjalaisesta lohesta (6), tihkusateesta (7), heinäverkosta (8), isopurjeen nostimesta (9), USB-muistitikusta (10), tuulilasinpyyhkimestä (11) ja jäkälästä (12). Lista raaka-aineista on peräisin Nestori Syrjälän teoksesta Latourian Litany 3 (Jump Rope).
Ruumiillisuus korostuu nykytaiteen kokemisessa, mutta myös teosten materiaalivalinnoissa. Sari Koski-Vähälän teoksessa Domingo – sunnuntai, sarjasta Sagrada familia, perheenjäsenten hiuksiin (13) ja pureskeltujen purukumien (14) sylkeen kopioitunut DNA tulee säilymään museossa aina tuleville sukupolville.
Orgaaninen aines ei voi kuitenkaan säilyä muuttumattomana loputtomiin, vaan kullakin materiaalilla on oma elinkaarensa. Joskus taiteilijan työskentelytavan ja materiaalivalintojen takana onkin tietoinen ajatus noudattaa luonnon kiertokulkua.
