”Työskentelen näyttelyjemme parissa siitä näkökulmasta, mitä ihmiset kohtaavat ja mitä tukea he tarvitsevat, kun he tulevat Kiasmaan. Haluan madaltaa taiteeseen tutustumisen kynnystä. Toivon, että Kiasma on paikka, jossa voi oivaltaa jotain uutta itsestä ja maailmasta”, Hirvonen kertoo.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Hirvonen kollegoineen miettii hyvin monenlaisia asioita: millaista taustatietoa kävijät tarvitsevat teoksista, ovatko kulkuväylät tilavia ja turvallisia tai miltä etäisyydeltä näyttelytekstejä näkee lukea.
”Toivon, että Kiasma on paikka, jossa voi oivaltaa jotain uutta itsestä ja maailmasta”
– Sanna Hirvonen
Yleisötyön henkilöstö vastaa myös näyttelyihin liittyvien tapahtumien ja työpajojen suunnittelusta, kävijätutkimusten organisoinnista ja yhteistyöstä päiväkotien ja koulujen kanssa. Lisäksi he kouluttavat museo-oppaita ja tekevät tiivistä yhteistyötä asiakaspalvelun kanssa.
”Ja sitten sometan minkä ehdin”, Hirvonen nauraa. Hän on osa Kiasman sosiaalisen median tiimiä ja tunnustautuu myös siviilissä innokkaaksi twiittaajaksi.
”Tärkeä osa työtäni on palvella verkkoyleisöjä – myös niitä ihmisiä, jotka eivät pitkän välimatkan tai jonkun muun syyn takia tule museoon fyysisesti. Nykytaide ja Kiasma voivat olla läsnä heidän elämässään vaikkapa Twitterin tai Instagramin kautta.” Näiden kanavien lisäksi Kiasma on aktiivinen Facebookissa ja julkaisee taiteeseen liittyvää sisältöä Youtubessa.
Verkkoympäristön lisäksi Hirvonen piipahtelee yleisön parissa myös näyttelytiloissa. ”Se on antoisa osa tätä työtä, saada fiilis siitä, miten ihmiset ottavat vastaan näyttelymme. Jos kirjoittamani näyttelytekstit tai somesisällöt saavat heidät tutustumaan taiteeseen tarkemmin, se on paras palaute, jonka voin saada.”
Reija Häyrinen
Viestintäharjoittelija