URB 18

Urbaanin taiteen ja kulttuurin festivaali

URB 18 -festivaaliohjelmiston teemana on tänä vuonna ihmisen suhde ympäröivään tilaan ja erilaisiin kohtaamisiin sekä lokaalista että globaalista näkökulmasta.

  • 7.6.–14.6.2018

Ohjelmisto

Tatu Rönkkö: City by Night

To 7.6. 12:00-22:00, Oranssi, Suvilahti.
Vapaa pääsy.

Alkusysäyksenä teokselle on ollut Tatu Rönkön kiinnostus ympäröiviin ääniin ja niiden hyödyntäminen musiikissa. Rönkkö on aiemmin käyttänyt mm. metsän, eri rakennusten ja tilojen kuten keittiön ääniä musiikin lähtökohtana. Nyt Rönkköä kiehtoo kaupungin äänet yöllä. Ajankohdaksi valikoitui yö, koska silloin elinympäristömme hiljenee ja kaupungista nousee esiin ääniä, joita ei päiväsaikaan huomaa tai ole. Yöllä myös hiljaisuus on vallitseva. Hiljaisuus ja pysähtyneisyys kiehtovat konkreettisesti ja metaforisessa mielessä: nykypäivän kiireinen ja kulutuskeskeinen elämän rytmi kaupungeissa ei jätä tilaa paikallaan ololle ja asioiden ihmettelylle rauhassa. Tatu Rönkölle kiireettömyys ja asioiden ihmettely ovat luovan tekemisen edellytys. Hän halusi viettää aikaa öisessä kotikaupungissaan ja kokea Helsingin hidastuneessa, kiireettömässä ja omalla painollaan kulkevassa rytmissä. City By Night heijastaa Rönkön suhdetta ääneen, aikaan ja rytmiin.

Teos yhdistelee äänitaidetta ja performanssia taiteilijan omalla tavalla. City By Night -esitys on kestoltaan kymmentuntinen, jonka kautta muodostuu hidastettu ja venytetty aika-tila, jossa minuuteilla ja tunneilla ei ole väliä ja johon yleisö voi kulkea vapaasti sisään ja sieltä ulos.

Tatu Rönkkö (s. 1983) on omaleimainen helsinkiläinen rumpali-perkussionisti, jota kuullaan jazzin lisäksi mm. suomalais-tanskalaisessa Liima-yhtyeessä. Rönkkö painottaa soitossaan improvisaatiota ja on esiintynyt ympäri maailmaa soolokonseptillaan I Play Your Kitchen.

City by Night -teosta tukee Koneen säätiö.

Elokuvanäytös: Vianey (2018)

Pe 8.6. 17:00, Pituus: 55 min.
Kiasma-teatteri.
Liput 5 €
Q&A esityksen jälkeen!

Vianey on intiimin riisuttu henkilökuva underground hip hop -artisti Vianey Oterosta, hänen tähänastisesta elämästään ja sen varrelle osuneista vastoinkäymisistä. New Jerseyssä syntynyt ja New Yorkissa varttunut Vianey tunnetaan myös nimellä So Icey Trap.

Elokuva avaa kaunistelematta, millaisen jäljen kaduilla kasvaminen jättää, mikä saa aloittamaan seksityön, miltä arki vankilassa tuntuu ja millaista on olla aloitteleva naisartisti.

Vianey kertoo tarinansa avoimesti ja mitään peittelemättä. Visuaalisesti elokuva vierailee viipyillen Vianeyn elämän tapahtumapaikoissa ja arjessa Patersonin pikkukaupungissa New Jerseyssä sekä New Yorkissa.

Euroopan ensi-ilta. Elokuvassa puhutaan englantia, ei suomenkielistä tekstitystä.

Marko Vuorinen on helsinkiläinen ja kansainvälisesti palkittu dokumentaristi, taiteilija ja kirjoittaja. Vuorisen työt käsittelevät yhteiskunnallisia sekä sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä teemoja etenkin naisten näkökulmasta. Hän lähestyy elokuvantekoa nykytaiteena. Vianey on Marko Vuorisen kolmas pitkä dokumenttielokuva. Hänen ensimmäinen kokopitkä dokumenttielokuvansa Tamara W. palkittiin useaan otteeseen yhdysvaltalaisilla elokuvafestivaaleilla. Marko on kokeellisia taiteenaloja Suomessa edustavan MUU ry:n jäsen. Lisätietoja: www.markovuorinen.com

Kaupunkitapahtuma: Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta

Pe 8.6.–Su 10.6., Kaupunkitila.
Vapaa pääsy.

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta-tapahtumakokonaisuus kutsuu ottamaan julkisen tilan haltuun URB18-festivaaliviikonloppuna. Esitystaiteilijat toteuttavat yhdessä kaupunkilaisten kanssa kantaaottavia, ilmastoaiheisia sosiaalisia koreografioita toisiinsa limittyvissä julkisissa tiloissa. Tapahtuman keskusteluissa ja puheenvuoroissa pääsevät kansalaisten lisäksi ääneen myös ilmastoasiantuntijat ja yhteiskunnalliset vaikuttajat.

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta kulttuurihäiritsee julkista tilaa, joka toimii markkinalogiikalla: Julkinen tila elää tosiasiallisesta ilmaston lämpenemisestä vieraantunutta ja vieraannuttavaa todellisuutta. Kaupunkitila kauppoineen ja mainoksineen on pyhitetty markkinavoimien käyttöön; lupa oleskella lunastetaan kuluttamalla. Kuluttamisen seuraukset – esimerkiksi sulava arktinen jää – eivät ole nähtävissä julkisessa tilassa.

Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta kysyy: Miten häiritä katukuvaa, joka typistää kulkijan kuluttajaksi? Mikä olisi riittävän huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta? Millä keinoilla kulttuurihäirintä voisi käsitellä ilmastonmuutosta? Miten kulttuurihäirintä voisi olla aidosti vaikuttavaa, nykytodellisuutta muuttavaa toimintaa? Miten löytää rohkeus rikkoa julkisen tilan sosiaalisia normeja?

Taiteilijat avaavat artivistisen työkalupakkinsa kansalaisten käyttöön ja kutsuvat tekemään taiteellisia interventioita ilmaston puolesta. Huomattavaa häiriötä ilmastonmuutoksesta ottaa haltuun julkista tilaa konkreettisesti, mutta haastaa myös sisäistä, ruumiillista julkisen tilan kokemusta. Tapahtuma toteutetaan avoimena prosessityöskentelynä, johon kuka tahansa on tervetullut osallistumaan.

Työryhmä: Laura Marleena Halonen, Ronja Louhivuori, Anu Räsänen, Antti Autio ja Samuli Norberg.

DOUBLE BILL: NOD & Sensum: Parallels

Pe 8.6. 19:00 & la 9.6. 16:00 Stoa
Liput 15 / 12 €

NOD on pohjoismaisten taiteilijoiden ensimmäinen yhteistyöprojekti, joka leikittelee katutanssikulttuurin liikemotiivien, asenteiden ja vallitsevien ajatusmallien keskinäisillä suhteilla.

Työryhmä: Viktor Fröjd, Christine Nypan, Marika Peura ja Anton Andersson.

Sensum on samanhenkisistä tanssijoista muodostunut helsinkiläinen kollektiivi, jonka jäsenillä onvahva rakkaus house-tanssia kohtaan. Parallels–esitys tutkii, miten eri näkökulmat vaikuttavatnykyhetken kokemiseen.

Työryhmä: Linda Ilves, Jenni Heikkinen, Heidi Hartzell, Tuure Kaukua ja Ita Puusepp.

URB Kesäduuni 2011-2017 keskustelu ja julkaisu

Osana URB festivaalin ohjelmaa ja yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa järjestettiin vuosina 2011 – 2017 nuorille suunnattu kesätyöprojekti. Hankkeeseen osallistuneita nuoria ja taiteilijoita kerääntyy jakamaan kokemuksiaan projektista. Keskustelua johtaa Ahmed Al-Nawas. Samassa yhteydessä ilmestyy URB Kesäduuni julkaisu, johon ovat kirjoittaneet mm. ohjaajina toimineet Elina Izarra, Sauli Sirviö ja Tomi Visakko.

Tilaisuuden tarkoituksena on jakaa kokemuksia ja näkökulmia URB kesätyöprojektiin ja siihen vuosina 2015-2017 liittyneeseen Helsingin yliopiston Taide työnä ja työvälineenä -tutkimushankkeeseen. Tutkimushanketta rahoitti Koneen säätiö.

Yöväenteatteri

La 9.6. 18:30, 19:00, 19:30 & 20:00 yksityiskoti. Su 10.6. 14:30, 15:00, 15:30 & 16:00, kokoontumispaikka Fredrikinkadun ja Eteläisen Rautatiekadun kulmassa.

Vapaa pääsy, pakollinen paikkavaraus ennakkoon. Esitys soveltuu lapsille ja perheille.

Yöväenteatteri on sarja miniatyyriesityksiä, jotka ohjaavat näkökulmaamme kohti tuntemattomia kohtaloita ja tarinoita kaupunkimaisemissa. Mittakaavan sekä mikro- ja makrotason kontrastien avulla esitys heijastelee kokemusta maahanmuutosta, vieraasta ympäristöstä ja sopeutumisen haasteista. Esitykset perustuvat Venäjältä hiljattain Suomeen muuttaneiden henkilöiden haastatteluihin, joiden muuton syy liittyy entisen kotimaan viimeaikaisiin muutoksiin. Miniatyyrifiguurien avulla jokainen kohtaus muuttaa dramaattisesti tuttuja ja arkisia tiloja laajoiksi näyttämöiksi.

Teosta esitetään pienille katsojamäärille kerrallaan myöhemmin ilmoitettavassa paikassa. Esityksen interaktiivinen muoto tekee siitä intiimin ja helposti lähestyttävän myös niille jotka ei ole maahanmuuttajan taustaa.

Yöväenteatteri on osa Pietarissa toimivan kuraattoriduo TOKin projektia ‘The Russian Bar: Why Relocate? a new approach to neighborliness and interchange’. Projektin tiimoilta vuonna 2018 tullaan järjestämään eri puolella Helsinkiä esityssarjoja, keskusteluita, taiteellisia interventioita ja pienimuotoisia näyttelyitä. The Russian Bar aikoo tutkia venäläisten ja suomalaisten suhteita historiallisesta perspektiivistä sekä nykyisten poliittisten tapahtumien valossa, keskittyen erityisesti taiteilijoiden, akateemikoiden, tutkijoiden, journalistien sekä muiden luovien alojen ihmisten muuttoon Venäjältä Suomeen.

Livsmedlet theatre on suomalais-ruotsalainen visuaalisen teatterin ryhmä, jossa toimii ohjaaja-nukettaja Ishmael Falke sekä tanssija-teatterintekijä Sandrina Lindgren. Heidän työskentelynsä sekoittaa tanssia, fyysistä teatteria, nykynukketeatteria ja esineteatteria yhdistettynä yllätyksellisiin ja välillä epäkonventionaalisiin tarinankerrontatapoihin.

Projektia tukee Koneen säätiö.

Niemistö & Vartola: BÄNDI

Ti 12.6. 14.00–15.30, 15.00–16.30, 19.00–20.30 & 20.00–21.30
Kaapelitehdas, C-rappu
Liput 5 €
Esitystä suositellaan yli 13-vuotiaille.

Kuka tahansa voi kuulua BÄNDIIN – myös sinä!

BÄNDI on Superyhtye, joka koostuu tähdistä, eli todellisten tai kuvitteellisten bändien ja kollektiivien jäsenistä. BÄNDI on tunnettu tinkimättömistä energia- ja genrerajojen ylityksistään. BÄNDI syntyy aina uudelleen harjoittelua varten, eikä se koskaan esiinny julkisesti.

Superyhtye on tyypillisesti lyhytaikainen ja tilapäinen tapahtuma universumissa. Superyhtyeen vierailevat tähdet esiintyvät soittajina, esiliikkujina, ei-ihmisinä, viihdyttäjinä, provokaattoreina, kyseenalaistajina, todistajina, faneina, laulajina, kriitikkoina, ympäristöntarkkailijoina, identiteetikoina, vastasyntyneinä, ikiliikkujina, huoltajina, ääntelijöinä, rytmittäjinä, aaltoilijoina elehtelijöinä, värähtelijöinä, ilmailijoina tai muussa haluamassaan tilassa.

BÄNDIN harjoitustila on ihmisen ajan kauneutta ja kriisejä suodattava utooppinen tila. Harjoitukset ovat rituaali, joka liikkuu pitkin neljättä ulottuvuutta kollektiivisuuden, intimiteetin, syntymisen, inhimillisen ja ei-inhimillisen välillä.

Esityksen tilapäiset kokoonpanot muodostuvat teoksen tekijöistä sekä esitykseen saapuvista yleisön jäsenistä. Esityksen sisällä tapahtumiin osallistuminen on vapaaehtoista.

Koreografi/esitystaiteilija Mikko Niemistö ja äänisuunnittelija/esitystaiteilija Johannes Vartola yhdistävät työskentelyssään eri taiteen muotoja esityksellisiksi kokonaisuuksiksi. Heidän teoksensa etsivät kosketuspintoja eri medioiden, sosiaalisen tilan ja koreografian väliltä, vaikuttuen yhteiskunnallisista virtauksista, mahdollisista tulevaisuuksista ja ympäristöstä. Heidän aiempia yhteistöitään ovat mm. Birthday (Mad House 2017) ja 2084 (Forum Box 2012).

SMS – Soft Message Service

Ke 13.6. 19:00 & to 14.6. 19:00
Kiasma-teatteri
Liput: 15 / 12 €

SMS –Soft Message Service on esitys ihmisten välisestä kommunikaatiosta ja kohtaamisesta digimedian aikakaudella.

Digitaalisessa ympäristössä erilaiset sähköiset viestintäkanavat kehittyvät nopeammin kuin sosiaalinen kulttuurimme.

Digitaalinen media mahdollistaa yksilön irrottautua fyysisistä, kansallisista ja kulttuurisista rajoistaan. Uusissa viestintäympäristöissä tuntu yksilön merkityksestä rakentuu hyvin erilaisella tavalla kuin suorassa ruumiillisessa kontaktissa. Mahdollisuudet ovat rajattomat!

Emme kuitenkaan halua antaa teknologisen kehityksen määrittää sosiaalisen kulttuurimme arvoja. Säilyttääksemme yhteyden elävään ruumiiseen meidän on yhteisönä luotava pelisäännöt tälle aivan uudelle kommunikaation kulttuurille.

SMS on yleisön ja kahden esiintyjän välinen hetki, jossa yleisön jäsenet saavat lähettää viestejä esiintyjille. Esityksen aikana kontaktia tutkitaan erilaisten viestintämuotojen kautta ja etsitään paikkaa kohtaamiselle.

Esityksessä SMS yleisö ja esiintyjät palauttavat digitaaliseen viestintään elävän ruumiin. Esitys luo tilan jossa viestin lähettäjä ja vastaanottaja kohtaavat luoden empaattista digitaalisen kommunikaation kulttuuria.

SMS –Soft Message Service on viimeinen osa Voyeur –trilogiaa, joka käsittelee esitystaideteoksen peruselementtejä: katsetta, kommunikaatiota ja kohtaamista. Esityksen työryhmä koostuu teatterin, tanssin ja esitystaiteen tekijöistä.

SMS – Soft Message Service on Esitystaiteen seuran tuotantoa.

Työpajat

Digital Message Life -workshop

Soft Message Service ke 16.5. 16:00-19:00 & to 17.5. 16:00-19:00
Anonymous Haven la 26.5. 11:00-15:00

Työpajat liittyvät URB18 –festivaalilla ke 13.6. Kiasma-teatterissa ensi-iltansa saavaan esitykseen SMS – Soft Message Service.

Soft Message Service –workshop

Tässä työpajassa osallistujat oppivat digitaaliseen viestintään kehittyneen kommunikaatiokulttuurin eri muodoista ja säännöistä tutustumalla kielellisen ilmaisun nyansseihin. Erilaisten tehtävien ja ryhmäkeskustelujen avulla osallistujat etsivät pehmeämpää lähestymistapaa emotionaalisesti kovaan digitaalisen viestinnän maailmaan.

Osallistujilta vaaditaan puhelin josta voi lähettää ja vastaanottaa tekstiviestejä, sekä muistiinpanovälineet. Työpajan kesto on n. 2,5h

Anonymous Haven –workshop

Anonymous Haven –workshopissa kaksi osallistujaa kerrallaan menee kahteen erilliseen huoneeseen, joista he kommunikoivat toistensa kanssa virtuaalitodellisuudessa ilman sanoja. Työpaja perustuu Kalle Rasinkankaan teokseen Alone Together. Varaa paikkasi täältä

Työpajojen kielet ovat englanti ja suomi.

Tatu Rönkön äänityöpaja

Su 27.5. 12.00-15:00, Annantalo.
Vapaa pääsy.

Työpajassa kuunnellaan erilaisia kaupungin ääniä kävelemällä eri paikoissa keskustaa ja pysähtymällä kuuntelemaan. Siinä myös tehdään äänen kuunteluun ja ympäristön tarkkailuun liittyviä vapaamuotoisia harjoituksia, jotka ovat hyödyllisiä kenelle tahansa äänestä, musiikista ja läsnäolosta kiinnostuneille.

Lisäksi Tatu Rönkkö näyttää osallistujille, kuinka hän hyödyntää ympäristön ääniä musiikissaan soittamalla pienen improvisoiden konsertin sämplerillä ja hänen itse rakentamillaan elektroakustisilla lyömäsoittimilla.

Työpaja soveltuu kaikille 14 – 114 vuotiaille.

Tatu Rönkkö (s. 1983) on omaleimainen helsinkiläinen rumpali-perkussionisti, jota kuullaan jazzin lisäksi mm. suomalais-tanskalaisessa Liima-yhtyeessä. Rönkkö painottaa soitossaan improvisaatiota ja on esiintynyt ympäri maailmaa soolokonseptillaan I Play Your Kitchen.

Yhteistyössä

Festivaalia tukee Helsingin kulttuurikeskus. Yhteistyössä: Annantalo, Stoa, Oranssi.