Urbaanin taiteen festivaalin avajaisia vietetään perjantaina 29.7. klo 18 alkaen Kiasmassa. Esiintyjinä nähdään muun muassa rap-yhtye Tripple2, laulaja Ebunoluwa Kivinen sekä Dance.fi -ryhmän tanssijat. Lisäksi ohjelmassa Hip Hop Revolution elokuvanäytös sekä DJ. Avajaisiin on vapaa pääsy.
Festivaalin ensimmäisenä lauantaina järjestetään Arteles-residenssin taiteilijoiden vetämät kaupunkikävelykierrokset Ooh-Cheeki Helsinki sekä Negative and Positive Space. Kävelykierroksilla osallistujat pääsevät tarkkailemaan elinympäristöään uudella tavalla.
Sunnuntaina Kiasma-teatterissa esitetään Jennifer Needlemanin sekä Joshua Asenin Marokon hip hop -kulttuuria dokumentoiva elokuva I love Hip Hop in Morocco.
Lisäksi ohjelmistossa nähdään jo viime vuonna mukana ollut saksalais-ranskalaisen tanssijaparin Sébastian Ramirezin ja Hyun-Jung Wangin tuottama esitys. Ujoutta ja uskallusta käsittelevä teos True Blue Market esitetään 2. ja 3.8. Stoassa. Elina Izarra Ollikaisen, Meri-Tuuli Saarnion sekä URB-kesäduunareiden työryhmän Jos Olisin -teos esitetään Stoassa samoina päivinä True Blue Marketin kanssa. Esityksessä nuoret tulkitsevat afrikkalaisen nykytaiteen teemoja esittävän taiteen keinoin.
Torstaina 4.8. Kiasma-teatterissa pääsee tanssija-koreografi Cecilia Moision Hi! My Name is… -teoksen myötä pohtimaan kuinka pitkälle ihminen on valmis menemään rakkauden löytämiseksi ja yksinäisyyden turruttamiseksi?
Festivaalin toisena viikonloppuna 5.–7.8. Dublin2 -liveroolipeli Lasipalatsin aukiolla tutustuttaa niin pelaajat kuin katsojatkin turvapaikanhakijoiden selviytymiskamppailuun. Perjantaina Kiasman kahvilassa pääsee myös seuraamaan ”poetry slamia” klo 20:30 alkaen.
Esitysten ja tapahtumien lisäksi URB 11 tarjoaa Timo Vaittinen vetämän Urbaania kuvataidetta-kuvataidekurssin nuorille 2.8.–4.8. Hyvinkään Villa Artussa. Tarkemmat ohjelmatiedot löytyvät URB:n verkkosivuilta, jotka avautuvat juhannukseen mennessä.