URB 08

Kiasma-teatterin URB-festivaali esittää yhdeksännen painoksen kaupunkikulttuurin ja urbaanin taiteen uranuurtajia sekä uusia tekijöitä. URB toteutetaan tänä vuonna yhteistyössä Notkea katu – yksin yhdessä Kiasman kymmenvuotisjuhlanäyttelyn kanssa.

  • 1.8.–10.8.2008

URB 08 – urbaani festivaali juhlii tänä vuonna Kiasman kymmenvuotisjuhlanäyttelyn Notkean kadun hengessä. Festivaalille on tulossa kansainvälisten urbaanin taiteen vierailujen ja kotimaisten ensi-iltojen lisäksi monenmuotoista kaupunkitapahtumaa.

Kansainvälisinä vieraina nähdään hip hop -teatterin pioneeri Danny Hoch (USA), Union Suspecten (Be) kantaa ottava teatteriesitys toisen polven siirtolaisista ja Yiphun Chiemin (Be) soolo, joka yhdistää traditionaalista kamputsealaista tanssia ja breakdancea. Lisäksi kaupungilla liikkuvat itävaltalaisen Willi Dornerin koreografioimat Bodies in Urban Spaces -ihmisveistokset.

Kotimaisessa ohjelmassa on muun muassa katutanssiesityksiä (Flow Mo, Ätä, United Snakes), musiikkia (mm. teeth vs. rpk) ja installaatioita Kiasmassa ja kaupunkitilassa. Uutuutena on kolmessa galleriatilassa ja Vallilan ”taidepuistossa” toteutettava Ex Vandals -näyttely. Näyttelyn taiteilijat ovat 70- ja 80-luvulla syntyneitä kuvataiteilijoita, joita yhdistää graffitin parissa vietetty nuoruus.

Elokuvaohjelmassa nähdään teksasilainen breikkileffa Inside the Circle (USA 2007), Buenos Airesissa julkiseen seinään maalattu animaatio Muto (ARG/GeR 2007) ja Manfred Kirchheimerin dokumentti New Yorkin metrojen graffiteista, Stations of the Elevated (USA 1980). Lasipalatsin aukiolla näytetään australialaisen Shaun Gladwellin eri alakulttuureihin ja katulajeihin keskittyvää videotaidetta.

Lisäksi luvassa on maksuttomia urbaanin taiteen työpajoja (esim. tanssi ja maalaus) ja Kiasman pihan Notkealla minirampilla voi skeitata koko kesän. URBin aikana järjestetään myös skeittikouluja ja -demoja. Yhteistyössä iRC-Galleryn kanssa toteutetaan skeittilaudan suunnittelukilpailu, jonka parhaimmistoa on näytillä festivaalin aikana Kiasmassa. Klubeja on luvassa Fanny goes to Hollywoodissa ja Kuudennella linjalla.

URB 08:n viimeinen sunnuntai vietetään totuttuun tapaan Kiasman pihalla leppoisien katujuhlien merkeissä.