Kuvaus
Performanssitaiteilija John Court toteuttaa kuutena päivänä viikossa kuusi tuntia kerrallaan kestävää performanssia Kiasmassa yhden viikon aikana.
Taiteilija
John Court (s. 1969, UK) on asunut ja työskennellyt vuodesta 1997 Torniossa, Suomessa. Court on performanssitaiteilija, joka tekee pitkäkestoisia esityksiä. Aika on yksi tärkeimmistä elementeistä hänen työskentelyssään, ja usein hänen esityksensä kestävät työpäivän verran, kahdeksan tuntia. Toisinaan hän työskentelee koko tapahtuman ajan useana päivänä peräkkäin.
Viime aikoina Courtia on kiinnostanut antaa käyttämänsä esineen tai materian määrittää esityksen keston. Hän ei miellä esityksiään sooloesityksiksi, sillä hän kokee niiden syntyneen yhteistyössä kuraattoreiden, järjestäjien, muiden taiteilijoiden, katsojien, esineiden, ajan ja tilan kanssa. Courtin teokset ovat usein tilasidonnaisia jatkumoita, joissa toisteinen toiminta luo rytmin esitystilaan. Hänen työskentelylleen keskeistä ovat piirtäminen tai kirjoittaminen, sillä piirtäminen muodostaa yhteyden liikkeen, tilan ja ajan välille.
Court on esiintynyt paljon mm. seuraavissa paikoissa: Das Dicke Ende Bern Art Museum, Sveitsi (2018); MA, Art Museum Rouyn-Noranda, Kanada (2018); UP-ON Live Art festival Chengdu, Kiina (2017); SIGNAL Festival, Bryssel, Belgium (2017); Peking Live, Kiina(2016); Viva! Art Action festival. Montreal, Kanada (2015); 7a*11d, Toronto, Kanada; DigitaLive, Guangzhou, Kiina (2014); SpaceX Gallery Exeter, UK (2012); Guangzhou Live Art Festival, Kiina (2010); ANTI Contemporary Art Festival, Suomi (2010); Venetsian Biennale (2005) ja Liverpool Biennale (2004).
Piste Kollektiivi
Piste on ammattitaiteilijoiden ja taidekasvattajien kollektiivi, jolla on intohimo tehdä taidetta vuorovaikutuksessa ympäröivän yhteisön kanssa ja sen osana. Pisteen arvot ovat rehellisyys, rohkeus ja lempeys.
Piste toimii Rovaniemellä, mutta esiintyy valtakunnallisesti ja kansainvälisesti. Pisteellä on 21 jäsentä, jotka kaikki ovat taiteen ammattilaisia nykysirkuksen, tanssin, teatterin, nukketeatterin, musiikin, kuvataiteen, valotaiteen, mediataiteen ja soveltavan taiteen aloilta.
Kollektiivin esitykset ja tapahtumat kokoavat keskimäärin vuosittain 3000 katsojaa 60 esitykseen ja 5-10 ensiesitykseen. Sen taideteoksia voidaan nähdä ja kokea perinteisissä ja ei-perinteisissä esittävän taiteen tiloissa.