Valkoisten pylväiden päässä nukkehahmojen päitä.

Nathaniel Mellors & Erkka Nissinen, The Aalto Natives. Yksityiskohta. Kuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen.

The Aalto Natives matkustaa taas – Tarina Suomen synnystä ihastuttaa seuraavaksi Boråsissa!

Nathaniel Mellorsin ja Erkka Nissisen teos The Aalto Natives oli yksi Venetsian biennaalin 2017 must-see -kohteista. Teos herätti yhtä lailla ihastusta – ja myös vihastusta – kun se oli esillä Kiasmassa vuotta myöhemmin. Yleisö huvittui ja hämmentyi Mellorsin ja Nissisen kansallista identiteettiä ruotivien pohdintojen äärellä. Kiasman kokoelmiin hankittu teos on pian esillä Boråsissa.

Yksi viime vuonna Kiasman kokoelmiin ostetuista teoksista on brittitaiteilija Nathaniel Mellorsin ja suomalaistaiteilija Erkka Nissisen yhteistyönä toteuttama The Aalto Natives (2017) videoinstallaatio. Teos nähtiin ensi kertaa Aalto-paviljongissa Giardini di Castello -puistossa vuoden 2017 Venetsian biennaalissa, missä se edusti Suomea. Suomen paviljongin näyttely nostettiin kansainvälisessä taidemediassa yhdeksi edellisen biennaalin parhaista projekteista jo biennaalin ensimmäisinä päivinä.

Ronskia huumoria suomalaisuudesta

Mellorsin ja Nissisen suomalaisuutta käsittelevä teos purkaa maan historiaa, kansallisidentiteetin rakennuspalikoita sekä maamme nyky-yhteiskuntaa luovuuden, nörttihuumorin ja pistävän kritiikin avulla. Avaruusolioiden, rumia puhuvien muppet-tyylisten nukkien ja neandertalilaisten toimesta teoksessa ruoditaan niin Kalevalan luomismyyttejä, globalisoituneen maailman haasteita kuin myös sosiaalidemokratiaa.

Mellorsin ja Nissisen yhteistyön juuret juontavat juurensa aikaan, jolloin he tutustuivat toisiinsa ollessaan taiteilijaresidenssissä Amsterdamissa vuonna 2007. Venetsian paviljonkiprojektia varten miehet saattoi yhteen hollantilaisen Cobra-museon taiteellinen johtaja Xander Karskens, joka toimi Suomen paviljongin kuraattorina vuoden 2017 Venetsian biennaalissa. Vaikka The Aalto Natives oli taiteilijoiden ensimmäinen yhteinen teos, heidän omissa taiteellisissa tuotannoissa on paljon yhtäläisyyksiä. Heidät molemmat tunnetaan komediallisista teoksistaan, joissa käsitellään usein ronskin huumorin avulla ajankohtaisia kysymyksiä.

”Huumorilla on tärkeä rooli kriittisenä taiteen välineenä nykytaiteessa ja tätä tehtävää Mellorsin ja Nissisen teos toteuttaa 100-prosenttisesti.”

Rakastettu teos ei pölyty varastossa

Helsinkiin The Aalto Natives -teos päähenkilöineen – munanmuotoinen Geb ja laatikkopäinen Atum – saapui Cobra-museon kautta. Kiasman näyttelyssä (16.3.2018 – 9.9.2018) teos sai seurakseen koko joukon uusia teoksia, jotka jatkavat The Aalto Natives -teoksen tarinaa kolmiulotteisessa muodossa animoitujen Muppet-tyylisten nukkehahmojen kansoittamien installaatioiden kautta. Kovin kauaa teos ei kuitenkaan levännyt laakereillaan museon varastossa. Nyt teos on taas kerran pakattu kuljetuslaatikoihinsa ja se on matkannut seuraavaan näyttelyynsä Ruotsin länsirannikolle, Boråsin taidemuseoon.

Eva Eriksdotter, Boråsin taidemuseon johtaja, ihastui ikihyviksi Mellorsin ja Nissisen teokseen Venetsiassa ja kotiin palattuaan alkoi järjestellä teoksen esittämistä myös Ruotsissa. Eriksdotter näkee, että huumorilla on tärkeä rooli kriittisenä taiteen välineenä nykytaiteessa ja tätä tehtävää Mellorsin ja Nissisen teos toteuttaa 100-prosenttisesti. The Aalto Natives -näyttelyn neljännen näytöksen avajaisia juhlitaan Boråsissa 20.3.2019.

Välkommen!

Sinua voisi kiinnostaa myös

Kaikki uutiset ja blogit