Osana ARS-näyttelyä vuonna 2006 Kiasma ja Diakonissalaitos tuottivat yhteisötaideprojektin, jossa rakennettiin ympäristötaideteos Myllypuroon. Forest Camp -taiteilijaryhmä toteutti teoksen Villa Nova -asuntolan (nykyisin Sanervakoti) pihaan yhdessä talon asukkaiden kanssa.
Villa Nova -teoksen keskeiseksi elementiksi valittiin asukkaiden toiveesta lähes kuusimetrinen hirsikaluste. Jo rakennusvaiheessa oli selvää, että teokseen käytetty hirsi tulee aikanaan rapistumaan. Sovittiin, että hirsien kunnostamisen sijaan teosta voisi tulevaisuudessa kehittää myös aivan uuteen suuntaan.

Hyönteishotelli suureen hätään
Keväällä 2020 Villa Nova -teos muuntui teokseksi A Sculpture for Insects (Veistos hyönteisille). Teos on Forest Camp -taiteilijaryhmän kannanotto pölyttäjähyönteisten hätään.
Biologit ympäri maailmaa ovat viime vuosina raportoineet pölyttäjähyönteisten kantojen romahtamisesta. Ongelma on vakava, ja se koskettaa myös meitä ihmisiä. Monet meille merkittävät ravintokasvit eivät pysty tuottamaan satoa ilman pölyttäjiä.
Yksi tapa parantaa pölyttäjähyönteisten tilannetta on rakentaa niille pesäpaikkoja. A Sculpture for Insects on pesäpaikka hyönteisille, mutta myös teos, joka kehittyy yhteistyössä taiteilijaryhmän ja hyönteisten kanssa. Hirsirakenteeseen poratuista rei’istä hyönteiset saavat asuntoja ja samalla ne olemassa olollaan muuttavat veistosta.
Lähes kuusimetrinen teos on nähtävillä alkuperäisellä paikalla Myllypurossa, Karistimentie 4. Kyseessä on ehkä Helsingin suurin hyönteishotelli.