Henry Wuorila-Stenbergin teoksia Hullu rakkaus -näyttelyssä. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.

Kuinka Seppo Fräntin lahjoittamasta taide­kokoelmasta syntyi 200 teoksen näyttely Hullu rakkaus

Jos sinun pitäisi järjestää 650 teoksesta näyttely tilaan, jossa esitetään normaalisti vain noin 40-50 teosta, mitä tekisit?

Seppo Fränti lahjoitti vuonna 2017 Kiasmalle noin 650 teoksen taidekokoelmansa. Kokoelmasta on koottu näyttely Hullu rakkaus museon kolmanteen kerrokseen. Teokset on sijoiteltu yhdeksään saliin, joista jokainen kertoo omalla tavallaan kokoelman tarinaa.

Vaikka kolmas kerros on museon laajin, ei se kuitenkaan ole tarpeeksi suuri koko kokoelman esittämiseen. 650 teoksesta esille pääsee tällä kertaa noin 200. Valinta on vaikea prosessi, jossa otetaan huomioon monenlaisia asioita.

Tarina taiteesta

Näyttelyssä kerrotaan tarina sekä keräilijästä että suomalaisesta nykytaiteesta. Näyttelyä suunniteltaessa mietittiin, mitkä teokset sopivat parhaiten tarinan eri vaiheisiin. Esimerkiksi ekspressiivisen taidemaalarin Henry Wuorila-Stenbergin maalaukset ovat tärkeä osa Seppo Fräntin kokoelmaa, ja ne vuoropuhelevat omalla tavallaan minimalististen taiteilijoiden kuten Robin Lidqvistin teosten kanssa. Wuorila-Stenberg on myös opettanut monia nuorempia taiteilijoita. Onkin luontevaa sijoittaa samaan tilaan joitain hänen entisten oppilaidensa töitä kuten auringonlaskun sävytteisiä Jussi Karhunkorvan maalauksia ja ronskin huumorin omaavia Jukka Korkeilan teoksia.

Jukka Korkeilan teoksia Hullu rakkaus -näyttelyssä. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen

Näyttelykuraattorin tehtävä on esitellä yleisölle tasapainoinen kokonaisuus, joka ei pelkästään toista taidehistoriallista jatkumoa tai keräilijän mielihaluja. Seppo Fränti on kerännyt kokoelmiinsa niin ekspressiivistä, tunteita voimakkaasti ilmaisevaa taidetta kuin minimalistisia ja seesteisiä teoksia. Kokoelman vahva, yhdistävä tekijä on nimenomaan suomalaiset tai Suomessa asuvat nykytaiteilijat. Tämä on punainen lanka myös Hullu rakkaus –näyttelyssä.

Anni Reponen
Kiasman korkeakouluharjoittelija

Hullu Rakkaus -näyttely Kiasman kolmannessa kerroksessa 10.1.2021 saakka. Tervetuloa!