Kiasma-teatterin Dreamy- ja Tom of Finland -ohjelmistossa on luvassa esityksiä kiinnostavilta kansainvälisiltä tekijöiltä ja kotimaassa puhuttavilta taiteilijoilta. Ohjelmisto on suunnattu kaikille, jotka ovat avoimia hyville nykyesityksille ja kysymyksille sukupuolesta, näkee Kiasma-teatterin vastaava tuottaja Jonna Strandberg.
”Ajattelen omasta lähtökohdastani, että ohjelmisto voisi kiinnostaa esimerkiksi vanhempaa, jonka lapselle tällaiset kysymykset saattavat olla tutumpia. Olen päässyt miettimään sukupuoliasioita omaa lasta seuratessa. Esimerkiksi se, että sukupuoli voi olla liukuva ja muuttuva, on hieno ajatus tällaiselle 70-luvulla syntyneelle äidille, jonka omassa lapsuudessa kasvatettiin ennemmin perinteisiin sukupuolirooleihin”, Strandberg sanoo.

Kansainvälistä nostetta Kiasmassa
Ohjelmiston käynnistää Berliinissä asuva ja työskentelevä Ania Nowak. Arvostetun esitystaiteentalon HAU Hebbel am Uferin tilaustyö To the Aching Parts! (Manifesto) on julkinen puhe queerin olemisen puolesta. Nowakilta nähdään myös toinen esitys: Deep Inside.
Mahdollisuus nähdä esitykset Kiasmassa on ainutlaatuinen, sillä Nowak esittää ne yhden päivän aikana 28.4.2023. Esitykset pääsee katsomaan museolipulla.
To the Aching Parts! (Manifesto) 28.4.2023

Esitystaiteilija Teo Ala-Ruonan odotettu, kansainvälisestä yhteistyöstä ponnistava Enter Exude saa ensi-iltansa Kiasma-teatterissa toukokuussa. Esityksen pohjavirettä synnyttää biotieteissä viime vuosina huomiota saanut väite, että ympäristön saasteet vaikuttaisivat eliöiden sukupuolen queeriytymiseen. Yksi Enter Exuden päähenkilöistä on Chevrolet Camaro -auto.
”Autot saastuttavat, mutta ne voi nähdä myös omanlaisenaan halun ilmentymänä tai kohteena. Ihmisellä voi olla hyvinkin intohimoinen suhtautuminen autoon”, Strandberg pohtii.
Teo Ala-Ruona: Enter Exude 24.–30.5.2023
Lue Teo Ala-Ruonan haastattelu esityksestä Helsingin Sanomissa

Palkittu romanialainen esitystaiteilija Manuel Pelmuş tuo Permanent Collection -teoksensa Dreamyn näyttelysaleihin. Siellä hän luo esiintyjien kanssa versioita esillä olevasta näyttelystä tai sen osasta. Uusi, kehoilla luotu versio tulee osaksi Pelmuşin kokoelmaa, jota hän kerryttää pikkuhiljaa. Kokoelmansa kartuttamisen hän aloitti Oslon MUNCH-museon avajaisesityksenä vuonna 2021.
Manuel Pelmuş: Permanent Collection 5.–8.102023

Maskuliinisuutta määritellään uudelleen
Kanadalais-suomalaisen esitystaiteilijan Jamie MacDonaldin performanssi T4T4U käsittelee maskuliinisuutta ja transmieheyttä ja ajattelee uudelleen sitä, mitä maskuliinisuus voi tarkoittaa. Esitys sijoittuu Tom of Finland -näyttelyyn, jossa se nähdään alkukesästä.
Moe Mustafa puolestaan tarttuu maskuliinisuuteen vatsatanssin avulla esityksessään Mascu – Fuck. Mustafa on kuvataiteilija, esiintyjä, kirjoittaja ja säveltäjä ja ollut lapsesta saakka kiinnostunut vatsatanssista, mitä ei silloisessa hypermaskuliinisessa kulttuuriympäristössä katsottu hyvällä. Esityksen monologit käsittelevät homoksi kasvamista, hylkäämiskokemuksia, vanhempien lapsiinsa kohdistamaa painetta ja epäonnistuneita suhteita.
“Odotan uusia esityksiä suurella innolla. Pääsemme ensimmäistä kertaa esitysyhteistyöhön kyseisten taiteilijoiden kanssa – ja todella lupaavalta ja kutkuttavalta vaikuttaa”, Strandberg kommentoi.
Jamie MacDonald: T4T4U 15.–17.6.2023
Moe Mustafa: Mascu – Fuck 15.–20.8.2023

Ball-tapahtuma valtaa Kiasman
Alkukesästä luvassa on vuosisadan bileet, kun Queer Art Superstar – Ball järjestetään Kiasman aulatiloissa museon sulkeuduttua. Aulan pitkällä runwaylla kilpaillaan kategorioissa, joissa teemana on merkittävän queer-taiteilijan työt ja estetiikka.
Tapahtuma on suunnattu pääasiassa QTBIPOC- ja HLBTQI+ -yhteisön ja ballroom-yhteisön jäsenille. Ballroom-kulttuurin juuret ovat New Yorkissa, Yhdysvalloissa, jossa BIPOC- drag queenit kokivat drag-kilpailuissa rasismia ja alkoivat järjestää omia tapahtumia. Ball on juhla ja kilpailu, jossa on kategorioita esimerkiksi muotiin tai esiintymiseen perustuen.
Queer Art Superstar – Ball 17.6.2023
Ohjelmisto tarjoaa katsauksia historiaan
Dramaturgi Emil Santtu Uuttu tutki Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran SKS:n arkistoja ja niiden queer-lähtöisiä kuvauksia. Uuttu löysi viittauksia 1940-luvulla eläneeseen Erikaan: Mauno Malmgrenin muistiin kirjoittamassa paikallistarinassa lukee, että ”Hän oli hyvillään, jos häntä sanottiin Erikaksi”.
Uutun videoteos Ihana tytär Erika – Huomioita nimestä käsittelee transhistoriaa, muistamista ja historiapolitiikkaa. Ilmaiset liput tulevat varattavaksi elokuussa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston sivuille. Teoksen voi nähdä SKS:n arkiston tutkijasalissa syys–marraskuussa.
Emil Santtu Uuttu et alia: Ihana tytär Erika – Huomioita nimestä 1.9.–30.11.2023

Tom of Finlandin elämään ja uraan puolestaan syvennytään Ilppo Pohjolan Daddy and the Muscle Academy -dokumenttielokuvassa, joka näytetään avajaisviikonloppuna Kiasma-teatterissa. Vuonna 1991 julkaistussa elokuvassa nähdään muun muassa taiteilijan ja hänen kollegoidensa ja faniensa haastatteluita. Kyseessä on ainoa dokumentti, johon taiteilijanimellä Tom of Finland tunnettu Touko Laaksonen suostui itse mukaan. Elokuvan ikäraja on 16 vuotta.
Ilppo Pohjola: Daddy and the Muscle Academy 29.4., 2.6., 1.9.2023
Queer Art Superstar – Ball ja Jamie MacDonaldin T4T4U ovat myös osa URB 23 -festivaaliohjelmistoa.