”Polskuttelu roskalavauima-altaassa Kiasman etuovien edessä ei hevillä unohdu.”
Kiasman ja skeittarien lämmin suhde

Kiasma avautui keväällä 1998, ja oli paljon julkisuudessa. Mannerheimin patsaan ympäristö siistiytyi, ja Helsingissä tuolloin vielä harvinaiset skeittarit löysivät patsaan ympäristöstä mahtavan, keskeisen tilan.
Kiasman museonjohtaja Tuula Arkion työhuone oli aivan patsaan yläpuolella. Kauniina kesäpäivänä hän huomasi, että poliisit olivat hätistelemässä skeittaripoikia Mannerheimin arvokkuutta pilaamasta. Kirjaimellisesti helmat hulmuten Arkio riensi paikalle kertomaan, että skeittaus tuolla paikalla on uuden museon erityisessä suojeluksessa. Poliisit kiittivät kohteliaasti kommentista ja näin Mannerheim ja skeittarit ovat viettäneet kesiään sulassa sovussa.
Päivi Oja, tiedottaja
Myrsky vesilasista
Vuonna 2013 helmikuun paukkupakkasilla romanialainen taiteilija Dan Perjovschi vietti Kiasmassa useamman päivän toteuttaessaan piirustusinstallaatiotaan suoraan Studio K:n seinille. Hänen aiheensa –kuten tavallista – olivat sarkastiset nopeat huomiot maailmanpolitiikasta, mediasta ja ihmisten välisestä kommunikaatiosta.
Mieluiten Perjovschi teki työtään illemmalla, kaikessa rauhassa. Joka aamu oli kiinnostavaa käydä vilkaisemassa tilaa ja katsoa, mitä sen seinille oli edellisenä iltana ilmestynyt. Yhtenä iltapäivänä taiteilija pyysi lasin vettä, jonka hänelle toimitin ja jätin taiteilijan työnsä ääreen. Seuraavana aamuna tyhjän juomalasin viereen oli ilmestynyt jonkun tarkkasilmäisen kiasmalaisen kirjoittama kiperä viesti, jossa muistutettiin, että tilassa ei saa juoda tai syödä, ei edes taiteilija oman, tekeillä olevan teoksensa keskellä – oltiinhan kuitenkin museossa eikä taiteilijan ateljeessa.
Kuten sanottu, Perjovschi on nopea reagoimaan, ja pian seinällä koreilikin jo pienen kissan kokoisin kirjaimin kirjoitettu teksti: I COULD DRAW THE WALLS BUT NOT DRINK A GLASS OF WATER. Se jäi osaksi lopullista teosta. Tosin muutamia hieman pienemmällä kirjoitettuja lisäkiukunpurkauksia hän pyyhki tussilla yli lauhduttuaan.
Perjovschi jäi mieleeni hyvällä tavalla temperamenttisena hahmona ja nopeaälyisenä humoristina, jota välillä on oikein ikävä.
Jari-Pekka Vanhala, kuraattori
Biisoni, tulitko katsomaan nykytaidetta?

Luonnontieteellinen museo oli aukeamassa ison remontin jälkeen. Sen kunniaksi luonnontieteellisen museon väki kiersi ympäri kaupunkia täytetyn biisonin kanssa. Biisoni kävi toki myös Kiasmassa tervehtimässä. Näyttelyihin asti se ei ehtinyt.
Ari Palm, palvelupisteen hoitaja
Laaja toimenkuva
Vuonna 1999 Kiasmassa nähtiin musiikkipiireissä megamaineessa olevan mutta nykytaiteilijana hieman tuntemattomamman brittiläisen Brian Enon näyttely Kite Stories.
Avajaispäivän aamuna taiteilija tupsahti toimistoomme ja ilmoitti, että kaikki muu on valmista, mutta parturiin pitäisi päästä. Nopean soittokierroksen jälkeen sain ajan ja lähdin viemään taiteilijaa hiusten leikkuuseen. Kahden millin sänki oli nopeasti siistitty ja tyytyväinen taiteilija valmis avajaisiin.
Piia Laita, viestintäpäällikkö
Kun Brian huulipunaani lainasi

Olemme saaneet työskennellä monien hienojen taiteilijoiden kanssa, mutta heti Kiasman alkuaikoina oli todellinen ”I’m not worthy”-tilanne, kun Brian Eno tuli tekemään teosta Kiasmaan. Kuvausvastuu oli valokuvaaja Petri Virtasella, jo hänen vahvan 70-luvun rokkitaustansakin takia.
Brian työskenteli intensiivisesti rakentaen installaatiotaan Kiasman Konttiin. Yhtenä aamuna Petri rakensi kuvaustilannetta ja roudasi Konttiin studiovalot ja 9×12 cm negakoon palkkikameran (elettiinhän silloin vielä filmiaikaa). Brianin saapuessa paikalle kaikki oli valmiina.
Testipolaroideja tarkastellessaan Brian tuumasi, että hän vaikuttaa kovin haalealta. Onneksi minulta löytyi huulipunaa virkistämään kalpean taiteilijan olemusta.
Palkkikamera laukaistaan lankalaukaisimella, ja Brian innostui ottamaan myös selfieitä Petrin vaihtaessa filmikasetteja. Brian Eno totesi lopullisista kuvista, että parasta sitten Roxy Musicin aikojen.
Pirje Mykkänen, kuvaamopäällikkö
Niin tosiaan, miksi?

Kati Ruohomäki, Kiasman ystävien toiminnanjohtaja
Roskalavauima-allas

Omiin vuosiini Kiasmassa mahtuu niin monia liikutuksia, innostuksia, jorauksia ja mielentäräytyksiä, että on vaikea valita vain yhtä muistoa. Heitän nyt kuitenkin tällaisen yhdessä koetun, mutta hyvin henkilökohtaisen tilallis-ruumillisen muiston.
Polskuttelu taiteilija Olli Keräsen (Ex Vandals) konseptoimassa roskalavauima-altaassa Kiasman etuovien edessä ei hevillä unohdu. Altaasta oli hauska katsoa tuttua ympäristöä uudesta kulmasta ja sukellella muiden uimareiden kanssa. Vaikutti siltä, että niistä, jotka eivät uskaltautuneet altaaseen asti, oli suhteellisen huvittavaa seurata toisten kuviokelluntaesitystä Helsingin ytimessä. Konteksti oli URB-festivaali ja vuosi 2008, jolloin Kiasma juhli kymmenettä vuottaan. Lämmöllä muistissa.
Jonna Strandberg, Kiasma-teatterin vastaava tuottaja
Hermolaulu
Kun taiteilija Pipilotti Rist avasi näyttelynsä Kiasmassa vuonna 2009, hän aloitti yllättäen lehdistötilaisuuden laulamalla pienen laulun. Se kuulemma auttoi, kun häntä hermostutti. Enpä olisi itse keksinyt kokeilla moista keinoa esiintymisjännitykseen! Kävi myös ilmi, että sveitsiläisen Ristin veli pitää Zürichissä Helsinki-nimistä klubia.
Sanna Hirvonen, erikoissuunnittelija
Taikinaa, taikinaa ja vielä vähän taikinaa
Kiasman avajaisvuonna kokoelmanäyttelyssä nähtiin Meta Isaeus-Berlinin teos I’m not at home. Teosta varten oli tilattu etukäteen 200 kiloa taikinaa. Sillä oli tarkoitus päällystää taiteilijan installaation yhdeksän pienehköä pöytää.
Kun taiteilija saapui Kiasmaan, ilmoittauduin hänelle leipuriavuksi. Meta oli leiponut taikinaa kerran aiemmin ja oli arvioinut, että sitä tarvitaan 200 kiloa, mutta arvio meni täysin pieleen.
Kaksi päivää olimme leiponeet aamusta iltaa, kun havaitsimme, että taikina loppuu kesken. Oli viikonloppu, enkä tavoittanut ketään puhelimitse, joten lähetin faxilla leipomoon 200 kilon lisätilauksen.
Taikina saapui Kiasmaan maanantaina. Koko maanantai leivottiin ja tiistai leivottiin. Minä otin sopivan kokoisia palasia ja alustin, Meta kaulitsi ja liitti taikinapalat toisiinsa pöytien päälle. Työskentelyasento pöytien päällä oli epämiellyttävä, eikä olotilaa parantanut 300W:n lamppu, joka kuumotti yläpuolellamme pienessä, lähes suljetussa tilassa.
Tuli tiistai-ilta ja aloimme jo haaveilla, että saisimme työn päätökseen, mutta taikina loppui taas. Onneksi kauppa ja apteekki olivat lähellä. Otsin neljä kiloa suolaa ja kuusi kiloa vehnäjauhoja sekä hiukan alunaa. Ilman taikinakonetta, nelin käsin vaivasimme veden, jauhot, suolan ja alunan sekaisin.
Ilta alkoi lähennellä kymmentä, kun oivalsin, että taikina loppuu taas. Lähdin uudelle reissulle. Yritin säilyttää rauhallisuuteni ulospäin, mutta sisältä väsytti, tympi ja etoi.
Ennen puolta yötä vapaus vihdoin koitti. Menimme Metan kanssa kaljalle ja lopulta otin taksin kilometrin päähän kotiin. Väsytti, mutta enää ei tympinyt eikä etonut. Taikinapöytä oli valmis.
Siukku Nurminen, konservaattori
Kiasman 20-vuotissynttäreitä vietetään 30.5.2018 Kiasmassa. Tervetuloa juhlimaan!