Kun astelemme kohti luokkahuonetta, toivottaa katkarapu ovella osallistujat tervetulleiksi. Saamme ohjeistukseksi valita itseä miellyttävät vieraan eliölajin asut päälle puettaviksi, istuutua alas ja ottaa mukava asento. Nyt on myös teokseen, eli asusteisiin, koskeminen sallittua!
Sitten vain odotetaan seikkailua empatian ihmeelliseen maailmaan. Pieni huvitus mitä hauskemmista asuista alkaa vaihtua nopeasti keskittyneisiin ilmeisiin, kun tarinan ensimmäiset sanat kantautuvat korviimme.
”Olen katkarapu, minut on upotettu kattilaan, jossa vesi alkaa juuri kiehua. Täällä on myös rapu ja hummeri, emme tunne toisiamme, ei tässä ehdi esittäytyä.”
Muina hämähäkkeinä, merenneitoina, mustekaloina, pensaina ja ötököinä saamme tehtäväksemme pohtia katkaravun elävältäkeittämistarinan aiheuttamia tuntemuksia. Ensimmäisenä mieleen juolahtavat ravintoloiden hummerialtaat, joissa hummerit viettävät autuaan tietämättöminä viimeisiä elossaolon tuntejaan.
Samalla keskustelu ajautuu rapujuhliin – kuinka raakaa ja irvokasta onkaan juhlia juuri elävältä keitettyjen rapujen ruhoja riepotellen ja lauluja laulellen! Tarvitaanko koko kansan tuntema katkarapumaskotti luomaan näille otuksille samaistumispintaa? Tämä työpaja ainakin osoittaa sen, kuinka huumorille löytyy myös sijaa empatian harjoittamisessa.
”Keitä kunnes katkarapujen ruhoja alkaa nousta keitinveden pinnalle. Keittoaikaa ei voi ilmoittaa tarkasti, seuraa tilannetta.”
Keskustelussa nousee pian esille, miksi juuri mereneläviä kohtaan ihmisen on niin vaikea tuntea empatiaa. Sulkeeko ravun kova kuori pois hellien silitysten mukana myös lempeät tunteet? Kokonaisten sikojen ruhot pöydässä aiheuttaisivat taatusti enemmän inhottavia tuntemuksia kuin ruotsinlaivojen rapukeko sitruunaviipaleilla koristeltuna. Ehkä veden pinnan alle on vain yksinkertaisen vaikea nähdä. Liian kaukana omasta maaperästämme, nahastamme.
Keskustelun edetessä alamme huomata tällä lajienvälisellä empatiakeskustelulla yhteyttä myös ajankohtaisiin teemoihin, nimittäin sotaan ja sen aiheuttamaan pakolaisvirtaan suhtautumiseen. Ihminen tuntee helpommin empatiaa, mitä lähempänä sen kohde on.
”Tunnen kipua siinä missä sinäkin. Olen katkarapu, haudun uudessa kattilassasi, vaikka tiedät, että minuun sattuu.”
Herää tuntemuksia aina lempeydestä turhautumiseen. Mutta nyt on aika palata takaisin vedenpinnan yläpuolelle.
Vaikka tämä luokkahuone on vain kankaalla erotettu tila muusta näyttelytilasta, onnistui uuteen maailmaan uppoutuminen ja toisen asemaan asettuminen hyvin. Myös näyttelyn alaotsikko ”Eläviä kohtaamisia” toteutui meidän kohdatessa oppitunnin äärellä – onneksi elävinä.
ARS22-näyttelykokonaisuus muistuttaa, että yksilöllisyyden perustana ovat lopulta kaikille yhteiset elämisen ehdot. Niin tekee myös tämä teos palauttaessaan mieleen, kuinka me elävät olennot ja oliot hengitämme lopulta samaa ilmaa.
Empatian oppitunnit Eva Koťátkován teoksessa
Havainnot keskusteluista on otettu henkilökunnalle toteutetusta työpajasta. Empatian oppitunteja ei taltioida. Tilassa noudatetaan turvallisen tilan periaatteita, ja keskusteluun voi osallistua sen verran, kuin itse haluaa.
Ilmoittaudu Empatian oppitunneille tästä
Empatian oppitunnit järjestetään Eva Koťátkován Mitä kilpikonna tuntee kuorensa läpi: lajienvälinen kiertokoulu -teoksessa.
Koťátkován teos on Kansallisgallerian Kiasman ja Uumajan Bildmuseetin tilausteos. Teoksen toteutusta on tukenut The Swedish Finnish Cultural Foundation. Teos on osa ARS22-näyttelyä, joka on esillä Kiasmassa 8.4.–16.10.2022.
Elsa Mäklin
Viestinnän ja yleisötyön harjoittelija