Anna Estarriola, Haastattelu – Koe-esiintyminen iäisyyttä varten, 2022. Kuva: Kansallisgalleria / Pirje Mykkänen.

Anna Estarriolan teoksessa kykykilpaillaan paikasta iäisyydessä

ARS22-näyttelyssä esillä oleva Anna Estarriolan ”Haastattelu – Koe-esiintyminen iäisyyttä varten” on teos, jonka muoto on katsojalle helposti tunnistettava: television kykykilpailusta tuttuun tapaan siinä kohtaavat tuomaristo ja kandidaatti. Keskustelu on kuitenkin kaikkea muuta kuin tuttua.

Kun ehdokas ilmestyy ruudulle haastattelu voi alkaa: Vanhempi rouva on innoissaan mahdollisuudesta päästä koe-esiintymiseen, mutta ei oikein ole kaikista muodollisuuksista perillä. Lomakkeet unohtuivat ja kysymyksetkin hän taitaa ymmärtää omalla tavallaan. Mutta mitäpä ei ihminen tekisi tällaisen upean tilaisuuden eteen! 

Toisaalta juryllakin on hakemista roolissan. Pitäisi kuulostaa terävältä ja selvittää juurta jaksaen onko kandidaatista iäisyyteen. Mutta miten? Sitä paitsi, nämä asiat ovat vaikeita. Erityisesti jos sattuu olemaan vaikkapa luu tai toukka, eikä ihan muista, miten yleensä kysytään, kun kysytään, mitä ottaisit mukaan autiolle…no jonnekin. 

Teoksen katsoja voi pohtia, mitä keskustelussa oikein yritetään selvittää. Asetelma on tunnistettava, mutta koko juttu tuntuu heti lähtevän oudoille kierroksille. Kuka tai mitkä oikein ristikuulustelevat kandidaattia? Entä millä kriteereillä häntä arvioidaan?  

Anna Estarriolan ARS22-näyttelyyn komissioitu Haastattelu: Koe-esiintyminen iäisyyttä varten on teos, jonka muoto viittaa median lukuisiin kykykilpailuihin ja pakkomielteeseen julkisuudesta. Teos tuntuu myös viittaavaan taiteen kokemiseen itseensä: tässähän yritetään tehdä lähtemätön vaikutus! Juryn oudot hahmot muistuttavat siitä, miten elämämme kietoutuu yhteen eri materiaalisuuksien ja olentojen kanssa. Me elämme ja hengitämme yhdessä erilaisten mikrobien ja eläinten kanssa. Kehomme kohdatessa sairautta, lääketiede pidentää ikää.  

Entä mikä lopulta pettää, kun elämä päättyy? Ja mitä sitten tapahtuu? Haastattelun lopussa kandidaatti kertoo valmistaneensa juryn arvioitavaksi laulun. Se jää korvamatona soimaan: “Let me stay with you / If I am gone”.  Monimerkityksellinen teos saa ajattelemaan kuolemaa ja menetystä. Sen avaama outo maailma tyrkkii myös huomaamaan, että on muistettava elää. 

Anna Estarriolan Haastattelu – Koe-esiintyminen iäisyyttä varten on esillä Kiasman Mediateekissa 4.9.2022 saakka. ARS22 – Eläviä kohtaamisia on nykytaiteen suurkatselmus, joka tarjoaa paikkoja kohtaamiselle ja vuorovaikutukselle

Tutustu ARS22-näyttelyyn

Kirjoittaja:Saara Hacklin

Intendentti


Sinua voisi kiinnostaa myös

Sisältöä ei löytynyt.

Kaikki uutiset ja blogit