ARS-näyttelyt ovat perinteisesti esitelleet nykytaiteen uusimpia virtauksia, eikä ARS22 tee tästä poikkeusta. Ensi vuoden huhtikuusta alkaen Kiasmassa tullaan näkemään tämän hetken mielenkiintoisimpia tekijöitä ja teoksia kansainvälisiltä ja kotimaisilta taiteilijoilta. Osa teoksista saa ensiesityksensä näyttelyssä.
Anna Estarriolan vielä nimeämätön mediainstallaatio on yksi näyttelyn uunituoreista teoksista. Taiteilija on juuri voittanut Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEKin ja Kiasman yhteistuotantohankkeen kutsukilpailun, jossa haettiin uutta mediateosta ARS22-näyttelyyn. Kilpailuun pyydettiin ehdotukset viideltä Suomessa työskentelevältä mediataiteilijalta.
Voiton myötä Estarriola saa teokselleen 24 500 euron tuotantotuen.
Outo kykykilpailu aikamme peilinä
Anna Estarriolan voittoisassa teoksessa erikoinen maailma kummallisine hahmoineen kutsuu katsojaa tarkastelemaan tuttuja asioita uudesta näkökulmasta.
Teos ammentaa julkisista kykykilpailuista, joissa yhteisö testaa yksilön tai joukkueen tietoja ja taitoja. Katsoja voi peilata omia tunteitaan ja arvojaan seuraamalla toisten onnistumisia ja epäonnistumisia. Kuten usein Estarriolan töissä, teos kätkee alleen myös vakavia ja kriittisiä aiheita.

Valintalautakunta näki teoksen vinksahtaneen kykykilpailun aikamme vertauskuvana. Myös teoksen poskettoman huumorin uskottiin puhuttelevan laajasti eri yleisöjä. ”Estarriolan suunnitelma oli myös tuotannollisesti selkeä kokonaisuus, joka on uskottavasti toteuttavissa”, toteaa lautakunta lausunnossaan.
”Olen iloinen ja kiitollinen tästä mahdollisuudesta tehdä uusi teos ARS-näyttelyyn. Teokseni viitaa asetelmaan, jossa jury on tekemässä valintaa videopuhelussa. Se kuvaa eri hahmojen kykyä samastua tilanteeseen, toisiinsa ja itseensä. Kolmiulotteinen videoinstallaatio spekuloi yhteisöllä, asioiden hyväksymisellä ja aitoudella. Tämä vinksahtanut asetelma pyörii aitouden ympärillä yrittäen arvioida, matkia tai syleillä sitä ja kaikkea siinä välissä.”
Anna Estarriola
Estarriolan teoksen vaihtoehtoiset tarinat sopivat ARS22-näyttelyyn, joka pyrkii purkamaan raja-aitoja ja luo tilaa empaattiselle kohtaamiselle sekä yhteen tulemiselle.
AVEKin ja Kiasman yhteistuotantohankekilpailu toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2017. Tuolloin avoimeen hakuun perustuneessa kilpailussa ARS17-näyttelyyn toteutettavaksi valittiin Tuomas A. Laitisen Receptor -teos.
Kuka?
Anna Estarriola (s.1980) on katalonialaissyntyinen taitelija, joka asuu ja työskentelee Suomessa. Hän on valmistunut Barcelonan yliopistosta ja Kuvataideakatemiasta. Estarriolan teoksissa yhdistyvät usein mediataide ja teknologia, sekä veistokselliset ja esitykselliset elementit.
Edellisen kerran Anna Estariolan teoksia on ollut esillä Kiasmassa Kiasman kokoelmanäyttelyssä 22.4.2016–29.1.2017. Taiteilijan teoksiin voit tutustua Kiasman kokoelmissa.