Tähti nimeltä Monroe

Pietarilainen tutkijapari Olesya Turkina ja Viktor Mazin kirjoittavat esseessään taiteilija Vladislav Mamyshev-Monroen urasta ja elämästä:

Vladislav Mamyshev-Monroen (1969-2013) tähti syttyi perestroikan myötä. Perestroikan alku ei siis ollutkaan politiikassa, vaan taiteessa: vuonna 1982 Timur Novikov perusti Uudet taiteilijat -ryhmän, vuonna 1984 Sergei Kurjohin orkesterinsa Pop-Mekhanika, ja vasta sen jälkeen, vuonna 1985, vastavalittu Neuvostoliiton kommunistisen puolueen nuori pääsihteeri Mihail Gorbatšov alkoi puhua perestroikan välttämättömyydestä. Vladislav Mamyshev näki Gorbatšovissa maskuliinisen merkin muuttumisen feminiiniksi ja militaristisen politiikan pasifistiseksi. Hän lisäsi pääsihteerin viralliseen muotokuvaan bindin, hindulaisen totuuden symbolin ja naimisissa olevien naisten otsamerkin. Tästä kollaasista tuli Mamyshevin ensimmäinen laajemmin tunnettu taideteos. Muotokuvaa odotti mediamyrsky, siitä tuli tähtituote. Se nähtiin painettuna myös monissa johtavissa lännen aikakauslehdissä, muun muassa saksalaisessa Stern (”tähti”)-lehdessä.

Nyt Vladislav Mamyshev-Monroen tähti loisti kansainvälisellä areenalla ja hänen menestystään siivitti itse perestroikan tähti, Mihail Gorbatšov. Kabinet-lehteen kirjoittamassaan jutussa taiteilija kuvaili miten ”demokratisaatio, perestroika ja glasnost ovat jatkaneet positiivisen feminiinisen merkin työtä ja siirtyneet näin lopullisesti planeetan positiivisen uudistumisen raiteille”. Vladislav kykeni tunnistamaan yhteiskunnallisten muutosten signaalit. Gorbatšov, viimeinen Neuvostoliiton kommunistisen puolueen keskuskomitean pääsihteeri, yritti taiteilijan mukaan historiallisella tavalla siirtää kokonaista maata miehisen tuhoavasta regiimistä feminiinisen luovaan hallintojärjestelmään. Voidaan sanoa, että Mamyshev-Monroe edesauttoi perestroikaa taiteen taikavoimalla.

Perestroika muutti radikaalisti elinympäristön merkkimaailmaa, perestroika avasi tähtiportin. Vuonna 1994 valmistunut Roland Emmerichin scifi-elokuva Stargate kertoo siitä, kuinka vierasplaneettalaisen mekanismin avulla voidaan hetkessä siirtyä tuntemattomalle planeetalle galaksimme ulkopuolella. Sen elinolosuhteet ovat Maan kaltaiset ja sen asukkaat muistuttavat muinaisia egyptiläisiä. Perestroika osoittautui tällaiseksi portiksi sekä ajassa että tilassa, jolloin saattoi palata pakanallisen Venäjän aikaan toiselle planeetalle, kääntyä kohti mystistä itää, tai kadota tsaarin Venäjälle…

Juuri sillä hetkellä, kun perestroika avasi tähtiporttinsa vuonna 1988, Vladislav Monroe palasi Leningradiin. Hän tipahti kotikaupunkinsa maankamaralle Baikonurista Neuvostoliiton pääavaruuskeskuksen taivaanlaelta, jossa sotilas Mamyshev vapautettiin armeijan palveluksesta. Syynä oli muuntautuminen Marilyn Monroeksi, mitä pidettiin vakavana psyykkisenä poikkeavuutena. Ura Neuvostoliiton avaruuskeskuksen asevoimien pääesikunnan palveluksessa, sotilaskerhon vetäjänä, loppui siihen.

Tähtiportin kautta Vladislav palasi toiseen maailmaan. Hän liittyi heti niihin taidepiireihin, joita hän piti Monroe-signaalin varteenotettavimpina vastaanottajina. Sergei Kurjohinin Pop-Mekhanika -yhtyeessä hän soitti ukuleleä, aivan kuten Marilyn Monroe oli tehnyt Mamyshevin suosikkielokuvassa Piukat paikat. Billy Wilderin ohjaama komedia sai esitysoikeudet Neuvostoliitossa keväällä 1985. 16-vuotias Vladik kävi joka päivä katsomassa sen elokuvateatterissa. Tässä elokuvassa oli ”kaikki”: Marilyn Monroe sekä Josephineksi ja Daphneksi pukeutuneet Joe ja Jerry – ja rakkautta, joka sai unohtamaan kuka olet, poika vai tyttö, sillä loppujen lopuksi, nobody’s perfect.

Kesällä 1989 Vladislav Mamyshev esitti ensimmäisen performanssinsa Nainen taiteessa –näyttelyn avajaisissa Leningradissa. Tyttöbändi Kolibrin laulajien säestyksellä hän luki Marilyn Monroen hahmossa ääneen neuvostoliittolaista kirjaa abortista. Tämä performanssi teki Vladislav Mamyshev-Monroesta kuuluisan ja takasi median huomion. Sitä seurasivat myös äärimmäisen absurdit ja tragikoomiset tapahtumat. Leningradin suosituin television uutisohjelma 600 sekuntia näytti samana päivänä Vladislavin performanssin kommentoimalla, että Nainen taiteessa -näyttelyssä oli esiintynyt taiteilija-hermafrodiitti, ”jonkalaisille meidän yhteiskunnassamme ei ole tilaa”. Vladislav joutui metsästyksen kohteeksi. Kadulla hänet tunnistaneet ohikulkijat ajoivat häntä takaa huutaen ”tappakaa hermafrodiitti”. Näin hänestä vasten tahtoaan tuli tähti – mutta onneksi tällaiset median tähdet sammuvat nopeasti. Media nosti hänet säännöllisesti sen jälkeen esille jonkin uuden tv-reportaasin muodossa, mutta itse hän toisti usein, ettei halunnut tulla vain kuuluisuudeksi.

Vuonna 1991 Vladislav Mamyshev-Monroe kävi ensimmäistä kertaa ulkomailla, Helsingissä. Siellä hän osallistui Suomenlinnassa pidettyyn performanssiin ”Telescoping as a Method of Collective Reflexology”. Esitys oli osa Muu ry:n galleriassa esillä ollutta Chill and Beauty: Nykytaidetta Leningradista -näyttelyä sekä kansainvälistä Black Market -performanssifestivaalia. Näyttämöllä oli neljä monitoria, joista näytettiin etukäteen nauhoitettuja, näyttelijöiden eri kielillä esittämiä luentoja. Mamyshev-Monroe näytteli ”tiedostamattoman vaihtelevaa funktiota”: hän availi suutaan esittäen pääluennoitsijaa ja tietenkin elehti käsillään. Esitys tutki, miten yksittäinen ihmiskeho heijastaa kollektiivista kehoa, ja mitä osaa tässä puhuvien, suutaan availevien päiden mekaniikassa näyttelee televisio. Performanssin aikoihin Viro oli julistautunut itsenäiseksi ja Yleisradio pyysi taiteilijalta performanssia suoraan lähetykseen. Vladislav saapui studioon Marilyn Monroen hahmossa ja lauloi ”Happy Birthday, Estonia”!

On tärkeää kuitenkin muistaa, että Vladislav Mamyshev-Monroen tähti ei syttynyt estradilla eikä televisiossa, vaan nykytaiteen kontekstissa. Hänestä tuli käsitetaiteilija, joka piirsi, maalasi, esitti performansseja, kuvasi elokuvia, videoita… Hänestä tuli myös Piraattitelevision (kuvaaja Juris Lesnik ja tuottaja Timur Novikov) tähti. Piraattitelevision kuvaukset aloitettiin vallatussa rakennuksessa osoitteessa Fontanka 145, missä sijaitsivat ”Boy-club” ja taiteilijoiden ateljeet, joissa Mamyshev-Monroe maalasi ensimmäiset suuret teoksensa. Siellä hän myös esiintyi Andrius Venclovan 16-millisessä lyhytelokuvassa John ja Marilyn.

Piraattitelevisio esitti vaihtoehtouutisia Leningradin kulttuurielämästä. Vakituinen juontaja Mamyshev-Monroe kävi näyttelyiden avajaisissa ja yksityisissä iltamissa, konsulaattien vastaanotoilla ja konferensseissa. 20. elokuuta 1991 Piraattitelevisio kuvasi ”Neuvostoliiton valtiollisen poikkeustilakomitean hydra” -nimistä inserttiä, joka omistettiin vanhoillisten poliittisten voimien kukistamiselle. Elokuun 19. päivänä kaupungissa oli julistettu poikkeustila, joka muun muassa rajoitti video- ja audiolaitteiden käyttöä. Seuraavana päivänä Palatsiaukiolle kerääntyi 300 000 henkeä protestimielenosoitukseen. Samaan aikaan lähistöllä, Moika 22:n vallatussa talossa, johon oli muuttanut taiteilijoita ja Piraattitelevision toimitus, valmisteltiin lähetystä poikkeustilakomitean monipäisen käärmeen voittamisesta. Tätä vastavallankumouksen monipäistä käärmettä, hydraa, näytteli Vladik itse, joka kuolee Timur Novikovin ja Georgi Gurjanovin esittämien demokraattisten voimien kepiniskuista.

Mamyshev-Monroe merkitsi muistiin huolellisesti kaiken mitä tapahtui, alkaen omista lapsena kirjoitetuista päiväkirjoista päätyen artikkeleihin Kabinet-lehteen, jonka toimitukseen hän kuului. Hänen tähtensähän syttyi ylimenokauden aikana. Hänestä tuli taiteilija, kun entistä totalitääristä neuvostoideologiaa purettiin ja uusi kapitalistinen ideologia vähitellen muotoutui, eikä hän koskaan unohtanut lapsuuttaan ja omia ”puoluejuuriaan”.

Tähden synty

Vladislav Mamyshevin äiti oli vastuuntuntoinen puoletyöntekijä. Kotikasvatuksen ankaruudesta ja radikaalista ideologisesta suuntautuneisuudesta todistaa äidin poikaa varten keksimä leikki, jota voitaisiin kutsua ”puoluetyöntekijöiden tunnistamiseksi”. Tehtävä oli seuraavanlainen: Vladik sai äidiltään kommunistisen puoleen politbyroon jäsenten muotokuvat ja erikseen luettelon nimistä. Sen jälkeen poika aloitti kuvien ja nimien yhdistämisen. Näin Vladislav valmistautui siten aikaan, jolloin hän nousisi mausoleumin ylätasanteelle pääsihteerin viereen. Sen sijaan hänestä tulikin taiteilija, joka perusti Politbyroon jäsenet -nimisen kuvagallerian, jossa hän muutti miehet naisiksi. Yhden heistä hän puki sadomasokistiseen naamioon.

Lapsen – samoin kuin äidin – hallinnon korkeimpia byrokraattisia piirejä kohtaan tuntema ihastus saavutti jossain vaiheessa ääripisteensä: Vladik Mamyshev rakastui Hitleriin. Koulussa saatiin tietää siitä – ja sen jälkeen myös KGB:ssä – ja tuleva taiteilija olisi varmasti erotettu koulusta, ellei äidillä olisi ollut niin hyvät suhteet puolueeseen. Mamyshev itse kääntyi poispäin puolueesta. Rakkaus loppui, mutta tulevaisuudessa hän vielä monta kertaa palasi Hitleriin radikaalin pahuuden ilmentymänä asettaen hänet vastakkain Marilyn Monroen edustaman absoluuttisen rakkauden kanssa.

Marilyn Monroen tähti syttyi koulun maantiedon tunnilla, kun opettaja kertoi traagisesta amerikkalaisesta elämäntyylistä. Esimerkkinä hän kertoi, miten kaikkien ihailema elokuvatähti Marilyn Monroe teki epätoivoisena itsemurhan. Vladikia kertomus näyttelijättären kohtalosta kosketti ja erityisesti häneen vaikuttii opettajan näyttämä valokuva. Siinä hän tunnisti ihanteensa, löysi itsensä: hän loi oman itsensä kaukaisen tähden loisteessa.

Nuori Mamyshev alkoi pakkomielteenomaisesti kerätä Marilyn Monroen kuvia lehdistä. Hän jäljensi tunnollisesti Marilynin hahmon ja otti selvää pienimmistäkin yksityiskohdista tähden elämässä. Näin Mamyshev valmistautui muutaman vuoden kuluttua koittavaan uudestisyntymäänsä, jolloin hänestä tuli erityinen Marilyn Monroen tähteyttä heijastava taiteilija.

Pakkomielle johti sankarimme uusiin ikävyyksiin. Hän kävi kirjastoissa ja leikkasi järjestelmällisesti kirjoista ja aikakauslehdistä Marilyn Monroen kuvia, kunnes jäi kiinni itse teossa. Leningradin suurimmassa nuorisolehdessä, Smenassa, ilmestyi 5. päivänä marraskuuta 1986 artikkeli nuoresta miehestä, joka harrasti julkisen omaisuuden tuhoamista.

Monroen tähtipölyä

On vaikea luetella kaikkia niitä henkilöhahmoja, joiksi Vladislav Mamyshev-Monroe muuntautui lyhyen, mutta häikäisevän elämänsä aikana. Hän loi todellisen Stardustin, tähtipölysikermän: Brigitte Bardot ja Greta Garbo, Michael Jackson ja Elton John, Kim Il Sung ja Fjodor Dostojevski, Elizabeth Taylor ja Vladimir Majakovski, Andy Warhol ja Osama bin Laden, Leо Tolstoi ja Vera Holodnaja, Alla Pugatshova ja Grigori Rasputin, Marlene Dietrich ja Amy Winehouse… kansainvälistä tähtipölyä, mutta venäläisellä aksentilla.

Vuonna 1995 Vladislav teki muotokuvasarjan Merkittävien Monroeiden elämät Jakut-gallerian näyttelyyn Moskovassa. Osa muotokuvista ripustettiin galleriaan, osa ulos työmaa-aitaan Bolshaja Jakimanka-kadulle. Valokuvissa Vladislav muuntui kahdeksitoista tähtihenkilöksi: Buddha, Dracula, Katariina Suuri, Jeanne d´Arc, Pietari Suuri, Sherlock Holmes, Hitler, Faust, Napoleon, Lenin, Jeesus – ja tietenkin Marilyn Monroe. Kaikki kaksitoista muotokuvaa esittivät Mamyshev-Monroeta itseään, edustaen hänen taiteensa loputonta ”monroeksimuuntautumista”; Monroen hahmo läpäisi jokaisen henkilöhahmon.

Nämä muotokuvat tekivät hänestä jälleen mediatähden. Kuva Hitleristä roikkui työmaa-aidassa hallituksen jäsenten käyttämän moottoritien varrella kolme päivää, kunnes ohiajavassa autossa istunut Moskovan pormestari Juri Luzhkov käski poistaa sen viipymättä. Vuoden 1996 vappumarssin jälkeen, kun kommunistit täyttivät Jakimanka-kadun, brittiläisen Independent-sanomalehden etusivulla oli kuva marssijoista taustanaan Mamyshevin valtavat muotokuvat. Kuvateksti kertoi: ”Siellä missä eilen roikkuivat politbyroon jäsenten muotokuvat, roikkuu tänään Marilyn Monroen kuva.” Vladislav Mamyshevin kuvasarja Politbyroon jäsenet herättää edelleen yhteiskunnallista keskustelua. Taiteilijan kuoleman jälkeen, vuonna 2017 Krasnojarskin kommunistisen puolueen puheenjohtaja vaati selitystä sille, miksi sarja oli esillä Krasnojarskin Leninille omistetun museokeskuksen uusituissa saleissa.

Vuonna 2005, samaan aikaan ensimmäisen Moskovan biennaalin kanssa, Mamyshev-Monroe esitteli mediatähtien sarjansa StarZ. Kirjaimellisesti seuraten muotopuolta otsikkoa, joka muutti starsin starziksi, hän näytti miten tähdet sammuivat. Historian, elokuvan, taiteen ja politiikan kuuluisuudet Charlie Chaplin, Cicciolina, Mona Lisa, Vladimir Putin, paavi Johannes Paavali II, Hitler, Nikolai II, Venäjän patriarkka Aleksi, Tutankhamon – ja tietenkin, Marilyn Monroe – poikkesivat täysin edellisistä hahmoistaan. He olivat muuttuneet historian, politiikan ja pop-kulttuurin tähtien tyhjiksi kuoriksi; heidät oli selvästi vieraannutettu taiteilijasta. Aiemmin Mamyshev oli omaksunut uuden identiteetin mimesiksen mukaisesti, niin että oli mahdotonta erottaa ”kopiota” ”originaalista” ja raja ”itsen” ja ”tähden” välillä käytännössä katosi. Sarjassa StarZ taiteilija ja hänen teoksensa ovat ikään kuin vetäytyneet erilleen ja katseemme on käännetty tyhjänpäiväiseen substanssiin. StarZ muistuttaa siitä, että tähdet syttyvät, loistavat hetken taivaalla ja sitten sammuvat.

Edes Marilyn Monroeta ei enää esitetty ihailtuna seksisymbolina vaan pelkkänä naamiona roikkuvine tekorintoineen ja valuvine meikkeineen. Tähden valo hiipuu, ja kun sitä lähestyy, sen pintaa peittävän glamourin alta paljastuu kauhistuttava epäonnistumisen kuilu ja tyhjyys.

Kaikilla StarZ-tähdillä yhteistä muuttumaton tausta, Moskovan Kreml. Se on pysyvä vallan sija, tähtien kruunaama. Mamyshevin luoman uuden panteonin kaikki tähdet sammuvat Kremlin pyöreä Vodovzvodnaja-torni taustanaan.

StarZin tähdet olivat odottamatta menettäneet lumovoimansa ja näyttivät hämmentyneiltä. Politiikan ja taiteen, historian ja elokuvan tähdet, jotka olivat loistaneet mediataivaalla, haalenivat. Eikä ollut kyse siitä, että mediateollisuus olisi tuottanut viallisia tähtiä, vaan siitä, että se itse oli pelkkää illuusiota. Tähtitehdas oli psykedeelinen kriisi, hallusinatorinen trippi.

StarZia voi katsoa myös toiselta kantilta. Kaikki nämä tähtien muotokuvat olisivat saattaneet olla jonkun hullun tekemiä (niitä kaupungissa riitti), joka olisi katsonut televisiota ja yhtäkkiä älynnyt, että Mona Lisa, Vladimir Putin, patriarkka Aleksi, Nikolai II, Tutankhamon ja Hitler olivatkin hän itse. Sitä paitsi, missä voi samalla kertaa tavata tsaarin, faaraon, elokuvatähden, patriarkan, pornotähden ja presidentin, ellei mielisairaalassa?

Vuonna 2011 Mamyshev-Monroe valmisti Art Chronika -lehdelle erityisprojektin, jossa hän esiintyi kolmena henkilönä: Julia Timoshenkona, Dmitri Medvedevinä ja Vladimir Putinina. Monroe-Putinia esittävä juliste, joka oli liitteenä lehden numerossa, levisi nopeasti ja synnytti poliittisen vastakkainasettelun. Sitä käyttivät opposition mielenosoittajat ja sitä nähtiin sekä vasemmiston että oikeiston käsissä.

Mamyshev-Monroen tähteys on sekä näyttelijän muuntautumiskykyä että esitystaidetta, mutta ennen kaikkea, kuten hän itse sanoi, ”mutaatioita moniksi erilaisiksi hahmoiksi”. Hän kutsui itseään kollektiivisen alitajunnan antenniksi. Konseptualistisena ja historiasta ammentavana taiteilijana hän yhdisti tuotannossaan kiehtovalla tavalla erilaisia diskursiivisia strategioita. Kriittinen diskurssi liittyi poliittisiin tosiasioihin ja joukkotiedotusvälineihin. Sadun diskurssi oli venäläisen 1900-luvun alun ihmesadun kuvitustraditiota. Psykedeelinen diskurssi paljasti Mamyshev-Monroen taiteen monikerroksellisuuden ja säteilevän luonteen. Multiseksuaalinen diskurssi ylitti jatkuvasti perinteiset sukupuoliroolit. Puoluebyrokraattinen diskurssi imettiin symbolisesti jo äidinmaidosta ja vietiin tähtien sammumiseen asti StarZ-sarjan kuvissa.

Olesya Turkina ja Viktor Mazin
Pietari, joulukuu 2017

Suomentanut Helena Autio-Meloni