Keskustelu Markus Heikkerön työhuoneella

Saara Hacklin & Markus Heikkerö

Ensimmäinen maalaus ja varhaiset vaikutteet

Olen kiinnostunut vaikutteistasi. Ketä taiteilijoita muistat varhaisilta vuosilta?

Lapsuudesta muistan, miten jossakin vaiheessa oli puhetta, että lähdemme matkalle Tampereelle ja menemme samalla katsomaan Hugo Simbergin Kuoleman puutarhaa. Meillä oli paljon taidekirjoja ja -lehtiä ja kun katsoin kotona etukäteen kuvia Simbergistä, se pelotti. Otin teoksen todellisuutena, että kuoleman jälkeen on tuollaista. Olin jotenkin pakokauhussa siitä.

Täytyy muistaa, että minua ympäröi taide: meillä oli seinillä Max Salmea, Alpo Jaakolaa… Kotonamme vieraili kirjailijoita ja kuvataiteilijoita. Esimerkiksi Jaakolaa kuuntelin, kun hän kävi meillä. Jaakola saattoi puhua tuntikausia lumoavan surrealistisia juttuja. Perheemme oli myös hyvin ulkomaille suuntautuneita. Puhuttiin paljon esimerkiksi Max Ernstistä ja Yves Kleinista, jotka olivat esillä erittäin kokeilevina taiteilijoina.  Ei voi myöskään ohittaa Hieronymus Boschia. Siinä oli fantasiaa, jollekin toiselle puolelle menemistä.

Underground ja taiteen vastavoima

Miten taide ja underground-liike näyttäytyivät yhteiskunnallisena?

Minun ajatteluani ei vasemmalla tai sen enempää oikeallakaan oleva näkemys voi kahlita. Jos ajatellaan psykoanalyyttisesta näkökulmasta, vallanpitäjiä ei saa sen kateellisemmaksi mikään muu kuin luovuus. Luovuus on vallan ja vallanpitämisen vastakohta. Aito luovuus pyrkii vapauttamaan ja vallankäyttö on kontrollointia! Sen takia en ole voinut sitoutua puoluepoliittisesti mihinkään.

Pitkälle myös 1960-luvulla syntynyt underground oli eetos yhteiskunnasta, jossa ei ole hierarkiaa, eikä ihmisiä olisi asetettu eri arvojärjestelmiin. Siihen liittyi myös seksuaalinen vapaus ja suvaitsevaisuus. Myös tajunnan laajentaminen ja hallusinogeenit. Se oli osa vapautta: jotta voisi muuttaa maailmaa, pitää hypätä yhteiskunnan ulkopuolelle – emme olleet systeemin orjia. Meillä oli Lönnrotinkadulla underground-talo, jossa asuimme ilman vakinaista osoitetta.  Siihen aikaan se oli rikos. Jotkut jäivät kiinni ja rikoksesta samastettiin prostituoituihin ja irtolaisiin. Koska underground oli niin villi ja kahlitsematon, se piti kahlita valvonnalla ja rangaistustoimilla.

Taide ja musiikkimaailma

Olit mukana aikoinaan underground-yhtye Spermissä, ja myöhemmin liityit Sleepy Sleepers -bändiin. Miten koet kuvataiteen ja musiikin suhteen?

Vuonna 1968 minut kutsuttiin Spermiin mukaan maalausten takia. Sperm ei soittanut rockia vaan ihan konkreettisia ääniä, johncagemaista vapaata äänen käyttöä, epätonaalisia sävelkulkuja, myös elektronista musiikkia. Minulle Sperm oli mahdollisuus laajentaa maalausta näyttämölliseksi. Teinkin lavastuksia ja saatoin myös esimerkiksi näytellä lavastajaa. Itse asiassa aika harvoin soitin. Spermissä oli vahvasti ajatus siitä, että kuka tahansa voi olla taiteilija. Spermien aikaan tutustuin Pedro Hietaseen ja meistä tuli hyviä ystäviä.

Sleepy Sleepersiin minut kutsuttiin, koska Sakke Järvenpää ja Mato Valtonen ihailivat maalauksiani ja sitä, että olin ollut Spermien jäsen.

Musiikkimaailmaan kytkeytyy toinenkin kiinnostava vaihe. Teit 1980-luvulla ruiskumaalaustekniikalla levynkansia. Miten päädyit tämän tekniikan pariin?

Taideteollisessa korkeakoulussa järjestettiin vapaehtoinen ruiskumaalauskurssi. Minua kiinnosti ruiskumaalauksen jälki. Huomasin, että minulla oli luontaista taipumusta tekniikkaan. Kun valmistuin vuonna 1980 Taideteollisesta korkeakoulusta, jatkoin maalauksien tekemistä. Sain luontevasti kutsuja tehdä levynkansia. Koin, että musiikkimaailmassa oli vapaampaa kuin taidemaailmassa, joka oli tuolloin niin äärimmäisen aneeminen.

Tennessee ja Rooma

1990-luvun alussa olit vierailevana professorina Tennesseen yliopistossa. Miten Yhdysvalloissa oleskelu vaikutti työskentelyysi?

Oli tajuntaa laajentavaa kokemus nähdä ne värit – Suomessa ei näe yhtä paljon värisävyjä. Valohan on siinä aivan keskeinen: väri sijaitsee valon ja pimeyden välissä. Vaikka puhutaan, että meillä on kesällä paljon valoa, sen määrä ei kuitenkaan ole sama kuin etelässä. Siellä myös pimeys on komeaa. Ja ulottuvuudet, laajuus. Vaikuttavaa oli myös Smoky mountain -vuoren huipulle nouseminen.  Se oli jonkinlainen henkisyyden huipentuma, pyhyyden kokemus: Tennesseen laakso avautuu alapuolella. Yläpuolella kiertää yksi kotka.

Olet työskennellyt paljon myös Italiassa, erityisesti Roomassa.

Jos Yhdysvalloissa koin valon, Rooma on minulle voimakkaan kulttuurinen kokemus. Rooman keskustassa yhdessä korttelissa on jo niin paljon kaikkea. Kävely Roomassa lähentelee Stendahlin syndroomaa. Olen tehnyt Roomassa töitä, en siis missään instituutioissa, vaan asunut ihan missä vain: Tehnyt töitä kaduilla ja hotellihuoneissa. Kirkoissa, jos sataa.

Kohti suurempaa

Teoksissa on voimakkaita tilallisuuden kokemuksia, fyysisesti katsoja tuntuu leijuvan ilmassa. Se vertautuu myös minän kadottamiseen. Secretum-triptyykki poikkeaa tästä. Secretumin kolmas paneeli kääntää huomion taiteilijaan.

Kolmas paneeli on Taiteilijan hautausmaa. Teoksen taustalla jonkinlaisena ajatuksena oli, että taiteilijat eivät yleensä tuhoa, vaan luovat uutta. Heille ei kuitenkaan omisteta ”tuntemattoman sotilaan” hautoja. Minulle Secretum-triptyykki on yhteenveto: Ensimmäisessä hedelmällisyys antautuu kuolemalla, toisessa on rakkaus, kuolema ja usko. Viimeisessä osiossa uusi sukupolvi kaivaa hautaa.

Keskustelu kokonaisuudessaan Elämä on turhaa… –näyttelykirjassa.