Nykytaiteen sanasto

ABSTRAKTI TAIDE

Abstrakti eli ei-esittävä taide ei jäljittele tai kuvaa mitään silmälle näkyvää kohdetta. Abstrahoinnilla puolestaan tarkoitetaan kuva-aiheen pelkistämistä niin, että se muuttuu abstraktiksi.

Abstraktista taiteesta tuli modernin taiteen keskeinen ilmaisumuoto, ja sen vaikutus jatkuu yhä.

AISTIT

Ihmisen aistit – näkö-, kuulo-, maku-, haju-, tunto- ja tasapainoaisti – mahdollistavat taiteen kokemisen. Aistit kehittyvät jo lapsena toimimaan yhdessä, ja havainto koostuu monen aistin yhdessä muodostamasta kokonaiskuvasta.

Moniaistisuus on myös keskeinen tapa lähestyä nykytaidetta. Toisinaan teoksia voi katsomisen lisäksi esimerkiksi tunnustella, kuunnella, haistella ja jopa maistella.

ALASTOMUUS

Alastomuudella on paikkansa niin uudessa kuin vanhassakin taiteessa. Antiikin aikana ihmisruumiin kauneus hakattiin marmoriin, ja myöhemmin se ikuistettiin maalein puulle tai kankaalle. Nykytaiteessa alastomuus voi olla provokaatio, huutomerkki tai eronteko normaalina pidettyyn julkiseen olemiseen vaatteet päällä. Moni taiteilija on käyttänyt taiteessaan alastomuutta kritisoidakseen vallitsevia sukupuolen esitystapoja.

Alastomana esiintymisessä on myös humoristinen puolensa. Se voi olla kritiikkiä yhteiskuntaa tai taidemaailmaa kohtaan. Alastomuus on myös keino näyttää ihmisen pienuus ja suojattomuus suhteessa ympäröivään maailmaan.

APPROPRIAATIO

Sananmukaisesti appropriaatio tarkoittaa jonkin asian omaksi ottamista. Kuvataiteessa appropriaatiolla viitataan siihen, että taiteilija käyttää teoksessaan lainattuja elementtejä. Kyse voi olla esimerkiksi toisen taiteilijan teoksen tai sen osan, olemassa olevan kuvan, muodon, tyylin, materiaalin tai tekniikan hyödyntämisestä uuden teoksen luomisessa.

ARS

Latinan sana ars tarkoittaa taidetta ja taitoa. Se on myös näyttelysarjan nimi: ensimmäinen ARS-suurnäyttely järjestettiin Ateneumissa vuonna 1961. ARS-näyttelyt perustettiin tuomaan ajankohtaista kansainvälistä kuvataidetta suuren yleisön nähtäville. Kiasmassa ARS pidettiin ensi kertaa vuonna 2001, ja sen jälkeen näyttelyitä on järjestetty noin viiden vuoden välein. Ars longa, vita brevis – taide pitkä, elämä lyhyt.

ARTE POVERA

Arte povera (suom. ”köyhä taide”) on 1960-luvulla Italiassa kehittynyt taidesuuntaus. Sen taiteilijoihin kuuluivat muiden muassa Mario Merz, Jannis Kounellis, Giovanni Anselmo ja Michelangelo Pistoletto.

Arte povera -taiteessa korostui yksinkertaisten ja luonnollisten materiaalien käyttö. Taiteilijat halusivat palata perusasioiden äärelle ja kiinnittää huomion kaikessa olevaisessa piilevään energiaan. He pitivät tärkeänä katsojan kokemusta teoksesta ja korostivat taiteen kohtaamista aktiivisena ja tulkinnallisena tapahtumana. Perinteisten taide-esineiden rinnalle tulivat installaatiot ja esitykset.

ESITYSTAIDE

Esitystaide on nykyteatterin ja performanssin välimaastossa vaikuttava taiteen laji. Termi on otettu käyttöön 2000-luvulla, ja sitä käytetään enenevässä määrin kuvaamaan tämän ajan esitysmuotoista taidetta. Esitystaiteelle on tyypillistä yleisökontakti, käsitteellisyys ja elämyksen korostaminen.

Esitystaiteen, performanssin, nykyteatterin ja nykytanssin rajat ovat häilyvät, ja nämä taidemuodot lainaavat toinen toisiltaan. Nykyteatterille on tyypillistä draaman hylkääminen: esitykset eivät perustu kertomukseen, jossa on alku, keskikohta ja loppu. Tavoitteena on pikemminkin määritellä yhä uudelleen, mitä teatteri voi olla.

ESTEETTINEN

Arkipuheessa esteettinen yhdistetään kauneuteen ja pintaan: esimerkiksi esteettinen kirurgia tai hammashoito keskittyy kehon tai hampaiden ulkonäköön. Estetiikka oppiaineena syntyi 1700-luvulla. Sen tutkimuskohteita ovat paitsi kauneus myös laajemmin esteettiset kokemukset ja taiteen kysymykset. Estetiikka kysyy, miksi pidämme jotakin kauniina tai taiteena.

Esteettinen-sanan taustalla on kreikan kielen havaitsemista tarkoittava sana. Periaatteessa esteettinen kokemus voi liittyä mihin tahansa meille ilmenevään – yhtä hyvin taiteeseen, kaupunkitilaan tai suohon.

HAVAITTU, ELETTY, KOETTU MAAILMA

Nykytaiteen äärellä kannattaa olla aistit auki. Taideteoksiin tutustumisessa ei ole kyse pelkästä katsomisesta vaan aktiivisesta kohtaamisesta ja kokemisesta.

Fenomenologinen filosofia ja erityisesti ranskalaisen filosofin Maurice Merleau-Pontyn (1908–1961) ajattelu antaa eväitä nykytaiteen kohtaamiseen. Hänen kirjoituksissaan ihmettely on keskeinen asenne: tietoa maailmasta saadaan havaitsemisen ja ruumiillisen kokemisen kautta.

Taideteoksen edessä ihmettelijä voi pohtia, miltä teoksen äärellä oleminen tuntuu ja mitä se tuo mieleen.

INSTALLAATIO

Installaatio on tilaan rakennettu taideteos, joka voi koostua esimerkiksi arkisista esineistä, näyttelyrakenteista, valosta, äänestä ja videoprojisoinneista; esitysinstallaatiossa myös ihmisistä. Installaation osat voivat olla toisistaan irrallisia ja edustaa erilaisia taiteen muotoja, mutta niitä yhdistää jokin teema, ajatus tai tavoite.

KAUNEUS

Klassisen käsityksen mukaan kauneus on miellyttävyyttä ja harmoniaa. Sitä on ajateltu löytyvän luonnosta mutta myös parhaista taideteoksista. Ennen 1900-lukua kauneutta pidettiin taiteen keskeisenä päämääränä.

Nykytaide saattaa ravistella katsojaa asioilla, jotka ovat häiritseviä, rumia tai ahdistavia. Kauneuden sijaan taide tarjoaa kokemuksia ja herättää ajatuksia. Toisaalta kauneus ja kauneuskäsitykset ovat mahdollisia taideteosten aiheita. Taide voi saada pohtimaan, mitä kauneus on ja millaisia ihanteita tavoittelemme.

KIASMA

Kiasma tarkoittaa risteyskohtaa, biologiassa erityisesti vastinkromosomien yhtymäkohtaa sekä hermojen risteymää. Nykytaiteen museo Kiasma on taiteen ja ihmisten kohtauspaikka. Risteykset ja kiertymät näkyvät myös Kiasman arkkitehtuurissa.

KINEETTINEN TAIDE

Kineettisen taiteen ominaispiirre on liike tai liikkeen illuusio. Monet kineettiset taideteokset ovat kolmiulotteisia rakennelmia, joissa on liikkuvia osia. Liikuttajana voi olla esimerkiksi sähkömoottori, magneetti, ilmavirta – tai katsoja.

Maalaustaiteessa kineettisyydellä viitataan optisiin illuusioihin. Esimerkiksi mustavalkoisuus tai muu vahva kontrasti yhdistettynä raita- tai ruutukuvioihin voi hämätä silmää ja saada aikaan liikkeen tunnun.

KOMISSIO

Taiteen yhteydessä komissiolla tarkoitetaan sitä, että taiteilija ja rahoittaja sopivat teoksen toteutuksesta etukäteen. Useimmiten teos tulee rahoittajan omistukseen.

Komissiomenettely turvaa taloudellisesti taiteilijan työskentelyn ja takaa rahoittajalle oikeuden syntyvään teokseen. Tämä mahdollistaa suurten teosten tuottamisen esimerkiksi julkisiin kokoelmiin.

Kultainen leikkaus

Kultainen leikkaus on yksi sommittelun perussäännöistä. Sitä käytetään mm. kuvataiteessa ja arkkitehtuurissa. Kultainen leikkaus tarkoittaa janan jakoa niin, että pienemmän osan suhde suurempaan on sama kuin suuremman osan suhde koko janaan. Kultainen leikkaus näkyy luonnossa esimerkiksi kukissa ja simpukan spiraalissa. Kiasman suunnitellut arkkitehti Steven Holl hyödynsi kultaista leikkausta mm. rakennuksen oviaukoissa, liukuovien ruudutuksessa sekä tilojen mitoituksessa.

KÄSITETAIDE

Käsitetaiteen teoksen fyysinen olomuoto saattaa olla lause paperilla tai kiillotettu alue lattiassa. Taide-esine puuttuu ehkä kokonaan. Tärkeintä on ajatus, joka saa katsojan mielen askartelemaan.

Käsitetaide korostaa taiteen aktiivista vastaanottamista ja tulkitsemista. Se pyrkii haastamaan kokijansa ajattelu- ja havainnointitapoja sekä käsityksiä tiedosta ja todellisuudesta.

Käsitetaiteen kukoistuskautta oli 1960- ja 70-lukujen vaihde, mutta sen perinne vaikuttaa taiteessa edelleen.

MATERIAALIT

On vaikea keksiä, mistä aineksista ei voisi tehdä taidetta. Nykytaiteessa materiaalivalinnan ratkaisee se, millaista vaikutusta taiteilija tavoittelee. Peililasi, tuhka, taikina tai veri taiteen raaka-aineena synnyttää hyvin erilaisia elämyksiä.

Toiset teokset ovat aineettomia. Teos voi olla valoa tai ääntä tai toisaalta pelkkä idea, suunnitelma tai ohje. Moni mediataiteen teos on muodoltaan tiedosto. Mielenkiintoinen kysymys onkin, mitä museon kokoelmiin oikeastaan hankitaan, kun hankitaan taideteos.

MEDIATAIDE

Mediataiteen teosmuotoja ovat esimerkiksi videoteokset, ääniteokset, mediaperformanssit, multimediateokset, pelit ja verkkoteokset. Mediataide käyttää välineenään sähköistä mediaa mutta yhdistää siihen usein myös muita elementtejä.

Esimerkiksi tilaan rakennettu videoinstallaatio voi sisältää videoprojisointeja sekä erilaisia esineitä ja rakenteita.

Sähköinen media on monelle taiteilijalle paitsi työväline myös teosten aihe ja materiaali. Taiteilijat käsittelevät taiteessaan medioihin ja mediakulttuuriin liittyviä teemoja.

MINIMALISMI

Minimalistinen taide pyrkii persoonattomaan ilmaisuun, josta merkit taiteilijan työstä ja yksilöllinen kädenjälki on poistettu kokonaan. Teoksille on tyypillistä ei-esittävyys, toistuvat geometriset muodot sekä valmiiden teollisten materiaalien käyttäminen.

Minimalistien mielestä taiteen ei tarvitse jäljitellä mitään: materiaalit, muoto, rakenne ja mittakaava ovat kiinnostavia itsessään.

MODERNI TAIDE

Arkikielessä modernilla tarkoitetaan kaikkea nykyaikaista, mutta taiteessa sanalla on erityinen merkitys. Moderni taide on kattokäsite useille taiteellisille liikkeille ja tyyleille, jotka ajoittuvat noin 1860–1960-luvuille. Modernismi on tätä jaksoa kuvaava taidekäsitys.

Modernismiin liitetään taiteenlajien erikoistuminen ja huomion keskittyminen kunkin lajin omimpiin ilmaisukeinoihin. Välineestä ja sen mahdollisuuksista tuli taiteen keskeinen sisältö. Kuvataiteessa tärkeää oli materiaali, muoto, väri ja rytmi. Aihe ja tarina joutivat sivuun, ja abstrakti ilmaisu valtasi alaa.

Nykytaide määrittyy monessa mielessä modernismia vasten. Nykytaiteilijat ovat hylänneet modernin taiteen ihanteet, mutta toisaalta moni heistä lainaa, kommentoi ja arvioi uudelleen modernia kuvakieltä. Teokset saattavat näyttää ulkoisesti samalta kuin moderni taide, mutta niiden lähtökohdat ovat toiset.

MUOTOKUVA

Muotokuva on taideteos, joka viittaa tiettyyn henkilöön. Perinteisesti on ajateltu, että muotokuva kuvaa henkilön ulkoista olemusta ja välittää tietoa hänen luonteestaan ja asemastaan. Viime vuosikymmeninä käsitykset identiteetistä ovat muuttuneet, ja samalla muotokuvan tavoitteet ja keinot ovat tulleet murrokseen. Nykymuotokuvassa ei välttämättä esiinny lainkaan ihmishahmoa. Muotokuva voi olla piirustus, maalaus tai veistos, mutta myös esimerkiksi valokuva, esinekooste tai video.

NETTITAIDE

Ks. Online-taide.

NYKYTAIDE

Nykytaide on oman aikamme taidetta, sitä mitä taiteilijat tekevät juuri nyt. Nykytaiteen alku sijoitetaan usein 1960-luvulle, vaikka käsitykset ajankohdasta vaihtelevatkin. Esimerkiksi Nykytaiteen museo Kiasma kerää kokoelmiinsa sellaisten taiteilijoiden teoksia, jotka ovat aloittaneet näyttelytoimintansa vuonna 1960 tai sen jälkeen.

Nykytaidetta on usein vaikea arvioida samoilla kriteereillä kuin vanhempaa taidetta, esimerkiksi kauneuden tai taidokkuuden perusteella. Teoksen juju saattaa piillä aivan muualla kuin teoksen ulkonäössä. Se voi olla oivallus, tapahtuma tai tunne, jonka teos saa aikaan.

OLLAKO VAI EI?

Nykytaiteilijat käsittelevät teoksissaan ihmisenä olemista, syntymää, kuolemaa, elämän tarkoitusta ja ihmisen ja luonnon suhdetta. Samankaltaisten peruskysymysten parissa työskentelevät myös filosofit ja monet eri alojen tutkijat ja tieteentekijät.

Taiteessa eksistentiaaliset kysymykset voivat koskea vaikkapa taiteen ja luomisen merkitystä tai mielekkyyden löytämistä elämästä arjen keskellä.

OMAKUVA

Omakuva on taiteilijan itsestään tekemä muotokuva. (Ks. muotokuva)

ONLINE-, VERKKO- TAI NETTITAIDE

Online-taiteen eli verkko- tai nettitaiteen teokset on suunniteltu koettaviksi verkkoympäristössä. Muodoltaan teokset voivat olla kaikkea perinteisestä videosta peliin tai käyttöliittymään, jossa katsojalta vaaditaan aktiivista osallistumista. Online-taide kuuluu mediataiteen piiriin. Varhaiset verkkoteokset juontavat juurensa aikaan ennen internetin syntyä. Yleisemmäksi taidemuoto tuli 1990-luvun lopulla. Online-taide haastaa museoita: miten taidetta, joka elää vain verkossa, voi esittää, kerätä ja säilöä?

PAIKKASIDONNAISUUS

Paikkasidonnainen taide on suunniteltu tiettyyn tilaan tai paikkaan. Se ottaa huomioon paikan luonteen, historian, nykyisyyden, käyttäjät ja käyttötarkoituksen. Paikkasidonnaista teosta ei voisi esittää juuri samassa muodossa missään muualla. Teos voi esimerkiksi kommentoida ympäristöään, olla eri mieltä tai muuttaa tilan joksikin aivan muuksi. Paikkasidonnaiset teokset ovat usein muodoltaan installaatioita, mutta ne voivat olla myös esimerkiksi performansseja tai yhteisötaideteoksia.

PERFORMANSSI

Performanssi on esittävän taiteen muoto, joka voi yhdistää erilaisia ilmaisutapoja. Lähtökohtana on usein taiteilijan kehollinen läsnäolo, tila ja aika. Performanssissa taiteilija voi esimerkiksi reagoida ympäröivään tilaan tai käyttää audiovisuaalista tekniikkaa osana esitystä. Performanssi voi olla väärin käyttäytymistä, paikan merkitsemistä, häiriö maisemassa, keskustelua, itkua tai ihan vain olemista.

Performanssi on ainutkertainen tapahtuma tietyssä paikassa tiettyyn aikaan, mutta monet performanssit ovat tulleet tutuksi suurelle yleisölle niistä tehdyn dokumentaation kautta.

POST-INTERNET

Post-internet tarkoittaa sanamukaisesti ”internetin jälkeen”. 2000-luvulla syntynyt käsite viittaa tapaan, jolla internet on tullut osaksi elämäämme. Viime vuosikymmeninä internet, tietoverkot ja ylipäätään digitaalisuus ovat muuttaneet kulttuuriamme: tapaamme katsoa ja kuluttaa kuvia, etsiä tietoa, ilmaista itseämme ja olla yhteydessä toisiin ihmisiin. Post-internet-taiteen teokset voivat lainata vaikkapa mainosten tai pelien estetiikkaa. Osa niistä tehdään suoraan verkkoon. Taide ei kuitenkaan ole sidottua mihinkään tiettyyn välineeseen tai tyyliin.

READYMADE

Readymade viittaa taiteen tekemisen tapaan, joka hyödyntää valmiita käyttöesineitä. Esineen alkuperäinen käyttötarkoitus on usein jokin muu kuin taide. Tunnetuin readymade-teos lienee Marcel Duchampin signeeraama pisoaari, Suihkulähde (1917).

RUUMIILLISUUS

Ruumiillisuus on tärkeä teema nykytaiteessa. Ruumis on monille taiteilijoille aihe, lähtökohta, työväline ja materiaali. Erityisen selvää tämä on esittävissä taiteissa ja kehon muokkaamiseen perustuvassa kehotaiteessa.

Ottamalla kehonsa taiteen palvelukseen taiteilija voi tuoda esiin yhteiskuntaan ja sukupuoleen liittyviä teemoja tai haastaa katsojia tarkastelemaan kulttuurimme käsityksiä ruumiinkuvasta ja kehollisuudesta.

Myös taiteen vastaanottamisesta puhutaan ruumiillisena tai kehollisena kokemuksena. Se voi tarkoittaa katsojan fyysistä osallistumista teokseen tai toisaalta tunteita ja aistimuksia, joita teoksen äärellä oleminen synnyttää.

UNDERGROUND

Underground on yleiskäsite vaihtoehtoiselle, valtavirran vastaiselle tai siitä poikkeavalle toiminnalle. Termi on peräisin toisen maailmansodan aikaisista, paikoin kirjaimellisesti maan alla toimineista vastarintaliikkeistä. Taiteessa undergroundilla viitataan toimintaan, joka tapahtuu perinteisten taideinstituutioiden ulkopuolella. Undergroundiin liitetään marginaalissa toimiminen, vanhoista arvoista vapautuminen, yhteiskuntakritiikki ja poikkitaiteellisuus. Suomalainen underground-liike syntyi 1960-luvulla.

VERKKOTAIDE

Ks. Online-taide.

VR-TEOS

VR on lyhenne sanoista virtual reality, virtuaalitodellisuus. VR-tekniikan avulla luodaan kolmiulotteisia maailmoja, jotka sulkevat katsojan sisäänsä. Kokemusta toiseen todellisuuteen uppoutumisesta nimitetään immersioksi. VR-teoksen kokemiseen tarvitaan VR-katselulaite. Yksinkertaisimmillaan sellaisen voi koota pahvisista VR-laseista ja kännykästä. Virtuaalitodellisuuden käyttö taiteessa on yleistynyt 2010-luvulla tekniikan kehityttyä. VR-taideteokset eivät ole välttämättä sidottuja tiettyyn katselupaikkaan, ja osa niistä on tehty suoraan verkkoon.

VUOROVAIKUTTEISUUS

Nykytaiteen olemukseen liittyy ajatus aktiivisesta teoksen ja katsojan kohtaamisesta.

Voi sanoa, että taideteos saa merkityksen tai toteutuu vasta katsojan ja teoksen kohdatessa. Toisinaan katsoja vaikuttaa teokseen omalla toiminnallaan – laukaisemalla liiketunnistimen, painamalla nappia, tarttumalla ohjaimeen.

Vuorovaikutusta tapahtuu myös toisten taiteen katsojien kanssa. Yhteinen kokemus taiteen äärellä tai keskustelussa syntyvä tulkinta saattaa tuoda teokseen aivan erilaisia merkityksiä kuin yksinäinen pohdiskelu.